otsikko.jpg

Seuraedustus

Painija voi olla jäsenenä useammassa seurassa, mutta painin kilpailutoiminnassa hän saa edustaa vain yhtä seuraa kerrallaan.

 

Seurasiirto

Siirtyminen edustamaan toista seuraa tapahtuu kalenterivuosittain.

Seurasiirtoa haluavan painijan on toimitettava vapaamuotoinen siirtoanomus joulukuun 1. päivään mennessä edustamalleen seuralle ja Painiliitolle. Mikäli vanha seura ei ilmoita joulukuun 15. päivään mennessä mahdollisesta esteestä Painiliittoon, hyväksyy Liitto edustusoikeuden siirtymisen seuraavan vuoden alusta lukien.

Jos seura eroaa Painiliitosta tai lopettaa toimintansa, on painijalla oikeus siirtyä heti edustamaan uutta seuraa.

Anomuksesta Painiliitto voi erityissyistä, kuten asuinpaikkakunnan vaihtuessa, myöntää seurasiirron myös kesken kalenterivuoden. Tällöin anomukseen on aina liitettävä entisen seuran suostumus sekä uuden seuran lausunto. Lisäksi seurasiirrosta peritään liiton hinnaston mukainen käsittelymaksu.