28.1. – 12.2.2007 Colorado Springs USA


Matkamme alkoi sunnuntaina 28. tammikuuta Helsingistä iltapäivällä ja määränpää Yhdysvallat ja Colorado Springs 90 km Denveristä. Paikkamme oli USA:n Olympia harjoituskeskus 1900 metrin korkeudessa, joten lunta ja pakkasta emme päässeet sinne pakoon.

Tarkoituksemme oli leireillä ja osallistua Dave Schultz kilpailuihin, joten matkamme kesti 12. helmikuuta saakka. Olympiakylässä oli kaikki tarvittavat, mitä urheilija kaipaa, ruokaa non stoppina ja sitä oli kaikille jotain. Harjoittelupaikat loistavat, isot punttisalit, uimahallit ja tietenkin painisali 3 matolla ja lisäksi vielä eri hallissa 3 mattoa lisää.

Tiloja oli lähes kaikille olympialajeille, joten alue oli suhteellisen kookas ja urheilijoitakin oli muistakin lajeista mukavasti paikalla, esim. turkkilainen kävelijä harjoittelee siellä toukokuuhun saakka, toivottavasti oli ylimääräiset lenkkarit mukana hm hm.

Leirillä oli mukana kaikki painimuodot, joten matot olivat kovassa käytössä ja kreikkalais-roomalaisen painin puolella oli noin 100 painijaa paikalla. Harjoittelimme kaksi kertaa päivässä aamulla ja iltapäivällä ja rytmi sopi meille vallan hyvin. Harjoitukset kestivät noin 90 minuuttia ja kovalla sykkeellä alusta loppuun.

Kovista harjoitteluvastustajista ei ollut puutetta, sillä mukana leirillä oli noin 20i MM-, EM- ja olympiavoittajia, joten matsia sai riittämiin. Harjoittelun luonteesta kertoo se kun Ala-Huikku teki harjoitteluottelussa muutaman pisteen hallitsevasta maailmanmestarista 60 kg:n Joe Warenista, niin kyllä saatiin kuulla muutama PIIIIP sana Joelta.

Leiriltä ja kilpailuista tarkoitus oli saada uusia kikkoja ja kohottaa itseluottamusta ja sitä me saatiin riittämiin. Käytiin retkellä vuorilla, noustiin 2600 metriin erittäin vaikeissa ja hapettomissa olosuhteissa, mutta selvittiin tunnin kapuamisen jälkeen huipulle.

Lepopäivämme vietimme shoppailen outlet myymälöissä Denverissä ja onhan ne ISOJA nuo moolit, joten 5 tuntia vierähtää aikalailla nopsasti. (ostin lenkkarit)


Mitä saimme tietää?

Otimme pienet verenkuvat lähtiessämme Suomessa ja uudelleen viikko saavuttuamme ja lähes jokaisella oli hemoglobiini noussut noin 20 pykälää, joten jotain hyötyä fyysisesti on saavutettu ja miten se vaikutti esim. SM-kisoihin, sitä vielä selvitellään.

Kisat painittiin meidän osalta sarjaa ylempänä ja parhaiten menesty Jarkko Ala-Huikku sijoittumalla sijoille 5-6. Kisoissa oli erilainen ottelujärjestelmä, jossa kaikki saivat 2 ottelua, hävittyään ei tarvinnut odottaa finaaliin päässeistä vaan pääsi matolle suhteellisen nopeasti. esim. korealainen hävisi 1 ottelunsa ja oli lopulta 3, 8 ottelun jälkeen. Matsia sai riittämiin sillä systeemillä ja olihan se hyvä, että saa painia rapakon takana.


Leirillä mukana oli:

Mikke Mikael Lindgren, Juha Virtanen (All in), Ville Käki (Keijo), Jani Haapamäki (Pro maister), Jakke Jarkko Ala-Huikku (Räksy), Ville Pasanen, Matti Kautto (Mexico), Antti Hakala, Kim-Jussi Nurmela (Shop maister), eli taas uusia nimikkeitä.




Huipulla, mutta jalat maassa


Teksti: Mikael Lindgren