TEE HYVÄ PÄÄTÖS ! OPISKELEMAAN KUORTANEELLE Urheilun ja opiskelun yhteispeliä Intensiivinen harjoittelu, kilpailu- ja leirimatkat sekä monien muiden urheiluun liittyvien asioiden hoitaminen vaikeuttavat usein siviiliuran rakentamista. Huipulle tähtäävä tai jo huipulla oleva urheilija tarvitseekin tukea siviiliuran luomisessa. Valmennuskeskus pyrkii omalta osaltaan auttamaan opiskelevia urheilijoita yhdistämään täysipainoisen harjoittelun ja opiskelun toimimalla kiinteässä yhteistyössä Kuortaneen urheilulukion, Urheiluopiston koulutuskeskuksen ja perusteilla olevan Etelä-Pohjanmaan urheiluakatemian kanssa. Tavoitteena on, että lahjakkaalla urheilijalla olisi mahdollisuus kehittyä ja menestyä urheilijana ja samalla hankkia itselleen koulutus kilpa-uran jälkeistä elämää varten. KUORTANEEN URHEILULUKIO Kuortaneen urheilulukiosta löytyy yksi Suomen parhaista harjoittelupaikoista niin tilojen kuin valmentajankin puolesta. Olisi toivottavaa, että mahdollisimman moni painia tosissaan harjoitteleva ottaisi tämän mahdollisuuden käyttöönsä. Vaikka ympäristö on ihanteellinen kovaan harjoitteluun, saadaan siitä huomattavasti enemmän irti kun saadaan kaikki lahjakkaat nuoret samaan paikkaan harjoittelemaan keskenään, sillä yksin ei tulla painijaksi. Ryhmässä saadaan aikaan tuloksia jotka voi olla vaikea ellei jopa mahdotonta saavuttaa kotisalilla. Paini on ollut alusta alkaen Kuortaneen urheilulukion lajina. Tämän jälkeen koululle on tullut useita arvokisa- ja SM- mitaleja mm. Mikael Lyyski, Juha Koivunen, Kim-Jussi Nurmela, Tuomo Mäntylä, Juha Hiltunen, Ville Pasanen, Antti Hakala jne.
Kuvassa Kuortaneen Urheilulukion oppilas Ville Pasanen (junioreiden MM- Pronssi 2006) yhdessä Yrjö Tuokon, Ilpo Seppälän ja Juha Virtasen kanssa. HARJOITTELU: Pääsy kansainväliselle painihuipulle ei tule sattumalta, vaan määrätietoisella työllä. Enimmilläänkään kadetti- ja junioripainijoiden harjoittelu- ja leirityspäiviä ei saada Suomessa vastaamaan lajin huippumaiden tasoa, jos harjoitellaan vain iltaisin ja käydään maksimissaan muutamalla leirillä vuodessa. Kuortaneen urheilulukio antaa yhdessä opiskelun kanssa mahdollisuuden täysipainoiseen ympärivuotiseen leiritystyyppiseen harjoitteluun. Harjoittelu tapahtuu kouluaikana aamu- ja iltapäivisin (aamulla harjoitukset klo 10-12 ja iltapäivällä klo 16-18). Harjoituskertoja viikossa tulee kaudesta riippuen 5-10 krt / vko. Valmennuksesta ja sen suunnittelusta (yhdessä seuravalmentajasi kanssa) vastaa nuorten maajoukkuevalmentaja/ miesten kakkosvalmentaja LitM Juha Virtanen VALMENNUSKESKUS: Kuortaneen urheiluopisto on Suomen Painiliiton valmennuskeskus. Valmennuskeskuksessa järjestetään puolet painimaajoukkueen leireistä. Urheilulukiolaisilla on myös mahdollisuus osallistua maajoukkueen harjoituksiin. OPETUS: Oppilas voi harkintansa mukaan käyttää lukio-opintoihinsa 2,5 - 4 vuotta. Pidentämällä lukio-opiskelua voi keventää opiskeluun viikoittain kuluvaa aikaa ja varata aikaa harrastuksilleen. Ensimmäisenä ja toisena lukuvuotena on mahdollisuus suorittaa kahdeksan kurssia ja kolmantena vuotena neljä kurssia painia (yhteensä 8 h/vko). Urheilulukiolaisina painijat voivat halutessaan jättää valitsematta 8 pakollista kurssia. Opiskelijan tulee kuitenkin suorittaa vähintään puolet lukion jokaisen pakollisen oppiaineen kursseista. Lisäksi pakolliset kurssit täytyy olla suoritettuna niissä aineissa, joihin opiskelija osallistuu ylioppilastutkinnossa. TIETOA ASUMISESTA, KUSTANNUKSISTA, OPINTO-SOSIAALISISTA TUISTA JA HAKUOHJEISTA LÖYTYY KOULUN NETTISIVUILTA!!! WWW.KUORTANE.FI/LUKIO Opiskeluun, valmennukseen ja olosuhteisiin liittyvistä asioista lisää kertoo opinto-ohjaaja ja urheilukoordinaattori: painivalmentaja Juha Virtanen Puh. työ (06)25252543 gsm 040-5569595, juha.virtanen@edu.kuortane.fi KUORTANEEN URHEILUOPISTO LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO (120 ov) / LIIKUNTANEUVOJA Liikunnanohjauksen perustutkinto on toisen asteen tutkinto, joka antaa laaja-alaiset ammatilliset valmiudet toimia erilaisissa liikunnanohjaustehtävissä esimerkiksi kuntien, liikuntajärjestöjen, urheiluseurojen ja liikunta- ja kuntokeskusten palveluksessa. Koulutus on laajuudeltaan 120 ov/ 180 op ja kestää kolme vuotta. Koulutus on maksutonta, samoin asuminen ja ruokailut opiskelupäivinä. Opiskeluun voi hakea valtion opintotukea. Tutkinnon suorittanut saa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluun ja yliopistoon. Hakeminen: Tutkinto ei kuulu yhteishakuun. Hakuaika päättyy 15.4.2007.Hakemusten perusteella valitut kutsutaan yksipäiväiseen valintakokeeseen joka pidetään kesäkuun alussa. Valintakoe on maksullinen. Valintakokeessa hakijan soveltuvuutta alalle testataan liikunta- ja liikunnan-ohjaustehtävien lisäksi kirjallisilla tehtävillä ja haastattelulla. Lisätietoja: Koulutussihteeri: Leena Suomela Puh. 06-5166 209 Fax. 06-5166 208 email: koulutuskeskus@kuortane.com Koulutuskeskuksen johtaja: Atte Hotti Puh. 06-5166 204 GSM 040-779 1630 email: atte.hotti@kuortane.com LIIKUNTAPAIKKOJEN HOITAJAN AMMATTITUTKINTO (LPH) LPH -koulutus on tarkoitettu: -kokopäiväopiskeluna alalle aikoville, myönteisesti liikuntaan suhtautuville tai -soveltuvan pohjakoulutuksen tai työkokemuksen omaaville henkilöille Koulutus on 40 opintoviikon mittainen. Koulutuksesta yli puolet on työssäoppimista valitsemallasi työpaikalla. Koulutus voidaan suorittaa työn ohessa, kokopäiväopiskeluna tai oppisopimuksena, myös rahoitus noste-ohjelmalla mahdollinen. Haku koulutukseen on vuosittain 15.7.2006 mennessä, jonka jälkeen kutsutaan henkilökohtaiseen haastatteluun. Koulutuksesta vastaa: Pauli Salimäki Puh. 06-5166 215 Fax 06-5166 208 GSM 040-506 8733 email:pauli.salimaki@kuortane.com HIEROJAN AMMATTITUTKINTO Valtakunnallista näyttökoetta edeltää 10 kk kestävä monipuolinen koulutus. Hakijalle luetaan eduksi ammatillinen peruskoulutus, soveltuva tai pitkä työkokemus, hyvä terveys ja suuntautuneisuus liikuntaan. Koulutus on 40 opintoviikon mittainen. Tutkinto antaa konkreettiset valmiudet nimenomaan aktiiviurheilijoiden oikeaoppiseen lihashuoltoon. Haku tapahtuu vuosittain toukokuun loppuun mennessä ja koulutus alkaa vuosittain elokuussa. Hakupapereiden perusteella kutsutaan osa hakijoista karsintakokeeseen. Koulutus sisältää ammattitutkintoon johtavan näyttökokeen Hierojan ammattitutkinnon linjajohtaja: Reijo Kaappola Puh. 06-5166 207 LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSKURSSI (LOP) Jos haluat ... oppia liikunnanohjaustaitoja, kehittää henkilökohtaisia liikunnan perustaitoja, saada ammatillista täydennyskoulutusta liikunnan alueelta, valmentautua liikunta-alan pääsykokeisiin. Jos pyrit ... liikunta-alan koulutukseen, liikunta-alan oppisopimuskoulutukseen, opetus- ja hoitoalalle, nuoriso- tai vapaa-ajan toimintaan, terveys- ja sosiaali-alalle, urheiluseuran ohjaajaksi, poliisikouluun. Kurssin sisältönä on mm. liikuntatietojen ja taitojen kehittäminen, perehdyttäminen liikunnan ohjaamiseen - uimaopettajan peruskurssi - kuntosaliohjaajakurssi - SUL:n yleisurheiluohjaajakurssi Kurssi antaa valmiudet toimia esim. - kuntosaliohjaajana - seuraohjaajana - uinninohjaajana - erityisryhmien apuohjaajana Koulutus toteutetaan kaksi kertaa vuodessa alkaen tammikuussa ja elokuussa. HUOM ! Seuraava kurssi vasta 6.8. - 14.12.2007. Koulutus on 18 opintoviikon mittainen. LOP:n hinta on puolihoidolla 2050 € ja täysihoidolla 2450€, maksu peritään neljässä erässä koulutuksen aikana. Kurssille on jatkuva haku päättyen kuukautta ennen kurssin alkua. Lisätietoa antavat: Liikunnanohjauksen peruskurssin linjajohtaja: Veijo Vannesluoma Puh. 06-5166 205 Fax 06-5166 208 email: veijo.vannesluoma@kuortane.com Koulutussihteeri Leena Suomela Puh. 06-5166 209 Fax. 06-5166 208 email: leena.suomela@kuortane.com Kaikista edellä mainituista opiskelupaikoista saa lisätietoa Kuortaneen Urheiluopiston nettisivulta www.kuortane.com / Juha Virtanen 040-5569595 Etelä-Pohjanmaan urheiluakatemia on perusteilla oleva laaja maakunnallinen yhteistyöverkosto, joka kehittää ja tarjoaa monipuolisia ja laadukkaita palveluita opiskelun ja kilpaurheilun kokonaisvaltaiseen yhdistämiseen ja tasapainottamiseen. Akatemia kattaa kaikki koulumuodot toisen asteen oppilaitoksista aina yliopistotasoiseen opiskeluun, ja on tarkoitettu tavoitteellisille ja motivoituneille kansalliseen ja kansainväliseen menestykseen pyrkiville urheilijoille. Akatemia tukee aikuistuvan nuoren urheilijan kasvua ja taitoa hallita elämäänsä ja pyrkii ehkäisemään urheilijoiden opiskelujen pitkittymistä. Urheiluakatemian keskeisiä käytännön tehtäväalueita ovat urheilijoiden päivittäisharjoittelun suunnittelun, toteutuksen ja yksilöllisen seurannan kehittäminen sekä urheilijoiden opintomahdollisuuksien, harjoitteluolosuhteiden ja tukipalvelujen parantaminen. Tavoitteenamme on Etelä-Pohjanmaan urheiluakatemiatoiminnan pysyvän ja kestävän toimintamallin syntyminen ja käytännön urheiluakatemiatoiminnan käynnistäminen 1.8.2007 alkaen. Etelä-Pohjanmaan urheiluakatemia ja paini Jokaiselle painijalle räätälöidään hk. Opinto- ja valmennussuunnitelma Ryhmän harjoittelu tapahtuu Kuortaneen (aamupäivisin ja iltaisin) ja Ilmajoen (iltaisin) toimipisteissä Valmentajina toimivat Seppo Yli-Hannuksela ja Juha Virtanen Hyvät, helposti saavutettavat harjoituspaikat, lääkäri- ja testauspalvelut Ryhmään hyväksytään kaikki Etelä-Pohjanmaan urheiluakatemian oppilaitoksissa opiskelevat painijat Harkinnan mukaan voidaan valita myös opintonsa jo päättäneitä tai aloittamista suunnittelevia painijoita Yhteystiedot Ota meihin yhteyttä kaikissa mahdollisissa urheiluakatemiaan liittyvissä asioissa. Autamme mielellämme! Etelä-Pohjanmaan urheiluakatemia Kuortaneen urheiluopisto PL 49 63101 Kuortane Puh. 06-5166 111 Fax 06-5166 229 e-mail: etunimi.sukunimi@kuortane.com www.kuortane.com Projektipäällikkö Maarit Laitinen, puh. 06-5166 268 Ohjausryhmän puheenjohtaja Tapio Korjus, puh. 06-5166 211 - URHEILIJAN PARHAAKSI TIELLÄ HUIPULLE - |
|||
| © 2007 Suomen Painiliitto ry |