1 / 2007 | Julkaisupäivä 23.3.2007


Toiminnanjohtajan katsaus

Vuosi 2006 oli Suomen Painiliiton 100. toimintavuosi. Vuoden toimintaa leimasi voimakkaasti liiton 100-vuotisjuhlavuoden erilaiset tapahtumat. Pääjuhla pidettiin kreikkalais-roomalaisen painin SM-kilpailujen yhteydessä Helsingin Kisahallissa 24.3.2006. Tilaisuuteen osallistui myös Kansainvälisen painiliiton puheenjohtaja Raphael Martinetti sekä useiden maiden painiliittojen edustajia. Juhlavuosi huipentui 11–12.11.2006 tapahtuneella juhlaristeilyllä Tallinkin m/s Galaxy laivalla. Painiväkeä risteilylle osallistui yli 800 henkilöä.

Kansainvälinen Painiliitto myönsi Tampereella järjestettäväksi vuoden 2008 Euroopan mestaruuskilpailut, joiden haasteelliset järjestelyt aloitettiin loppuvuodesta. EM-2008 kilpailujen tärkeyttä korostaa kisoissa jaettavat paikat Pekingin 2008 olympialaisiin.

Arvokisamenestyksemme oli poikkeuksellisen hyvä. Saavutimmehan mitalin kaikista ikäluokista kadeteista veteraaneihin.

Liiton talous on vakaalla pohjalla. Tulonhankinta sponsorituloineen ylitti tavoitteet, joten liitto pystyi kohdistamaan varsinkin nuorille suunnattua valmennusta suunniteltua enemmän.


Koulutukseen kannattaa panostaa

Onnistunut juhlavuotemme on ohi ja arki sekä uusi toimintavuosisata alkanut. Vuoden 2007 yhdeksi pääteemakseen liiton syyskokous nimesi koulutuksen ja sen kehittämisen. Toivonkin, että seurat ovat aktiivisia ja lähettävät valmentajiaan, tuomareitaan ja muita seuraihmisiä kaikkiin mahdollisiin paini- ja seuratoimintoja tukeviin koulutustilaisuuksiin.

Painiseuroissa kilpailutoiminta on erittäin aktiivista. Ikäkausikilpailuja on lähes joka viikonloppu ympäri Suomea. Olisi kuitenkin muistettava, ettei kilpailutoiminta saisi olla lapsille liian vakavaa. Voitto varsinkaan selkävoitto ei aina ole tärkeintä. Paini kamppailulajina kasvattaa arvostamaan myös vastustajia, lisää itsevarmuutta ja antaa pohjan hyville käytöstavoille. Jokainen kilpamolskille astuva poika tai tyttö on omalla tavallaan voittaja, kävi ottelussa miten tahansa.

Painiliitto on luonut kilpailujärjestelmän, jossa aloittelijoille on omat sarjat ja tavoitteet. Kokeneemmat painijat painivat kilpailusarjoissa vertaistensa kanssa. Taidon karttuessa aloittelijoiden tulee siirtyä kilpasarjoihin ja tehdä tilaa uusille aloittelijoille. Tästä suuri vastuu on valmentajilla ja myös painijoiden vanhemmilla.


MM-kisoista olympiapaikkoja

Painiliiton yksi tärkeimmistä painopisteistä on huippu-urheilu. Onhan lajimme yleisurheilun jälkeen toiseksi eniten yksilölajien kesäolympiamitaleja saavuttanut urheilumuoto.

Tämän vuoden MM-kilpailuissa Azerbaidzhanissa jaetaan jokaisen olympiasarjan kahdeksalle parhaalle ensimmäiset paikat Pekingin 2008 olympialaisiin. Painiliitto on asettanut tavoitteekseen saada 3-4 olympiapaikkaa Azerbaidzhanista. Tavoite on erittäin kova ja sen täyttäminen vaatii täydellistä onnistumista. Onhan paikkoja olympialaisiin tavoittelemassa myös 155 muun maan painijoita. Painin MM-kilpailuihin ei osallistu harrastelijoita vaan kaikki ovat hyvin harjoittelevia atleetteja. Onnistuminen vaatii painijoiltamme täydellistä omistautumista lajiin sekä sitoutumista kovaan ja askeettiseen harjoitteluun niin kotisaleilla kuin leireilläkin.


Kevättä ja uusia haasteita kohden!




Teksti: Pertti Vehviläinen, toiminnanjohtaja
Kuva: Hannu Kiminkinen


 
 © 2007 Suomen Painiliitto ry