Rautakauppiaat molskilla Yrityspainia Keski-Uudellamaalla Järvenpään Voimailijoiden painijaoston kokouksessa päätettiin kehittää perinteisiä tulonhankintakanavia ja rohkeasti kokeilla jotain uutta, ainakin meidän oman seuramme toiminnassa. Teemaksi otettiin keskittyminen ja pitkäjännitteisyys yhteistyöyritysten kanssa. Aiemminhan sponsori on saanut kilpailuihin reunamainoksen ja mainoksen kisalehteen tai edustusasuihin. Todettiin, että tämä ei riitä, vaan yritysten on saatava rahoilleen enemmän vastinetta, koska kilpailu urheilumainosrahasta on kovaa. Haettiin pioneeriyritys, joka on riittävän avarakatseinen ja rohkea kokeilemaan uutta sekä mahdollisesti osallistuisi yhteistyön kehittämiseen myös antamalla itse painiseuran toimintaan ideoitaan. Pioneerikumppanina Rautia Korpisaari Pioneeriyrityksenä on Rautia Korpisaari, jonka kauppias henkilökuntineen tutustui painin saloihin 15.1.2008 yrityspainin merkeissä. Paini-illan kautta yritys ja sen henkilökunta tutustuivat seuramme toimijoihin ja aktiiveihin, tämän myötä he saivat uuden näkökulman painiin. He siis pääsivät katsastamaan painia molskilta käsin, ei ainoastaan sen ulkopuolelta. Yhdessä todettiin yrityspaini-illan soveltuneen hyvin yrityksen henkilöstön virkistäytymiseen, kun siihen liitettiin hieman muutakin oheistoimintaa, kuten yhteinen ruokailu treenien päätteeksi henkilökunnalle. Myös henkilökunnan keskinäiset suhteet kokivat aimo piristystä, kun palkkaneuvottelua käytiin leikkimielisesti molskilla…. Tämän paini-illan jälkeen päätettiin yhdessä miettiä, mikä olisi seuraava askel yhteistyösaralla. Etsitään aitoa win-win tilannetta.
Ryhmäkuvassa on Rautia Korpisaaren henkilökuntaa ja Järvenpään Voimailijoiden henkilöitä yrityspaini-illan jälkeen.
Mattopainia - kuvassa kauppias Pasi Korpisaari vie myyntipäällikkö Tomi Hakasaarta Järvenpään Voimailijoiden päävalmentaja Jouni Härkäsen opastaessa. Teksti: Tero Luostarinen, Järvenpään Voimailijat ry |
|||
| © 2008 Suomen Painiliitto ry |