VARUSMIESPALVELUS PUOLUSTUSVOIMIEN URHEILUKOULUSSA LAHDESSA
Urheilukoulu on tarkoitettu motivoituneille lupaaville urheilijoille (ml
naiset). Se tarjoaa hyvät harjoitteluolosuhteet sekä riittävän ajan ja
valmennuksen nousujohteista harjoittelua varten varusmiespalveluksen ohessa.
Urheilukoulu on luonnollinen jatke urheilulukioista, -ammattioppilaitoksista
ja -akatemioista valmistuville nuorille.
Lajit
Urheilukouluun voivat hakea kaikkien niiden lajien urheilijat, joissa
järjestetään Olympiakilpailut tai viralliset MM-kilpailut. Vuodesta 1979
Urheilukoulussa on palvellut 4790 urheilijaa 54 eri lajista.
Muita tietoja
Palvelusajan pituus on pääsääntöisesti 12 kuukautta, jonka jälkeen
valmistutaan tiedustelualiupseereiksi tai -upseereiksi. Reserviupseerikurssi
suoritetaan myös Urheilukoulussa. Nykyisin myös 6 kuukauden miehistökoulutus
on mahdollista (max 30 % saapumiserän vahvuudesta). Sille voivat hakeutua
mm. Olympiakomitean tukiurheilijat, ulkomailla pelaavat/kilpailevat
ammattiurheilijat, esiammattilasisopimuksen tehneet urheilijat sekä
joukkuelajien urheilijat, jotka ovat edellisellä kaudella pelanneet
vähintään 1/3 miesten ylimmän sarjatason peleistä.
Valmennusaika
Urheilukoulussa on ohjattuun valmennukseen varattu aikaa päivittäin 2-8
tuntia (yleensä noin 10-25 h/vko). Harjoitteluun on lisäksi käytettävissä
lähes kaikki illat ja viikonloput. Urheilukoulu tarjoaa seitsemän
leiriviikkoa valmentautumiseen varuskunnassa ja urheiluopistoilla
Valmentajat
Urheilukoulussa on yli 20 eri lajien valmentajaa, joista suurin osa on
suorittanut liikunnanohjaaja- tai ammattivalmentajatutkinnon.
Valmentajatukea saadaan tarvittaessa myös eri lajiliittoilta sekä voidaan
käyttää siviilivalmentajia.
Harjoitusolosuhteet
Hennalan varuskunnasta, Lahden kaupungista ja läheisistä
valmennuskeskuksista (Vierumäki, Pajulahti) löytyvät harjoituspaikat lähes
joka lajiin.
Hakeutuminen
Kesäkuun 2009 saapumiserään hakevien talvilajien urheilijoiden (mm.
jääkiekko, hiihtolajit, judo, paini, salibandy, lentopallo jne.) on
jätettävä hakemuksensa 1.3.2009 mennessä. Erillisiä hakulomakkeita
erikoisjoukkoihin saa aluetoimistoista ja Urheilukoululta
(www.mil.fi/varusmies/hakemukset tai www.urheilukouluntuki.fi). Valinnoissa
kiinnitetään huomiota mm. urheilutuloksiin, lajiliittojen lausuntoihin sekä
psykologisten testien tuloksiin.