<< Etusivulle

Haetaan painitaitoisia tai -intoisia avustajia näytelmään Ilmari Jauhiaasen teräksinen takavyö

Hämeenlinnan kaupunginteatteri valmistaa vuoden 2010 aikana paini- ja nuorisonäytelmän Ilmari Jauhiaasen teräksinen takavyö. Näytelmä tulee ensi-iltaan 15.9.2010 ja sitä esitetään tämän jälkeen kaupunginteatterin ohjelmistossa. Näytelmän on kirjoittanut Heikki Salo ja sen ohjaa Sirkku Peltola.
 
Etsimme näytelmään avustajiksi kokemuksille avoimia n. 16-30 vuotiaita painijoita tai painia harrastaneita poikia/miehiä. Avustajan työnkuvaan kuuluu mm. erilaisissa painikohtauksissa esiintyminen sekä teoksen joukkokohtauksissa mukana oleminen. Kohtaukset toteutetaan pääosin painin liikkeistöä soveltaen, mutta ne sisältävät myös teatterillisia elementtejä. Avustajilta ei edellytetä teatterin alan kokemusta, vaan pikemmikin halua ja intoa ja uskallusta tekemiseen. Näyttämöllisistä taidoista ja aikaisemmista kokemuksista (näytteleminen, tanssi- ja laulutaito, akrobatia yms.) ei tietenkään ole haittaa.

Mukaan näytelmään voi hakea kirjoittamalla itsestään pienen muutaman rivin esittelyn, ja lähettämällä sen sähköpostitse allekirjoittaneelle 31.3.2010 mennessä. Minulle voi myös soittaa, mikäli on kysyttävää. Tulen myös tarvittaessa käymään seuranne harjoituksissa ja kertomaan lisää teoksesta.

Terveisin

Timo Saari
ohjaajan assistentti/koreografi
timo.saari@tsuumi.com
046-6690915