12.5.2007 Karkkila Karkkipaineissa ennätykselliset 289 painijaa 12.5. klo 7.30 kaunis aamuaurinko paistoi, kun Karkkilan Urheilijoiden painijaoston talkooporukka marssi liikuntahallille viimeistelemään tulevia päivän koitoksia. Talkoot olivat alkaneet jo perjantai-iltana, kun osa porukasta haki lainamattoja Hyvinkäältä ja Pusulasta sekä osa porukasta kantoi oman maton kellarista, asensi pöydät ja tuolit paikoilleen. Kahviossa hääri suuri joukko äitejä laittaen kahviota ja arpajaisvoittopöytää kuntoon. Arpajaisvoittoja oli saatu eri yrityksiltä oikein roppakaupalla ja hyviä palkintoja olivatkin. Kun kaikki oli kunnossa alettiin odottamaan kisailijoita. Kello 9 alkoi Karkkilan Liikuntahalli täyttyä ääriään myöten, joka puolella oli hirmuinen vilske. Punnituksen päätyttyä painijoiden määräksi saatiin 289 painijaa, mikä on todella iso määrä. Hieman siinä hikipisarat tippuivat otsalta, kun mietittiin miten tässä käy, painitaankos tässä koko yö. Mutta kisat menivät taas jälleen kerran nappiin, pienintäkään klikkiä ei käynyt ja viimeinen ottelu päättyi klo 19.00. Piste iin päälle oli, kun Suomen Painiliiton puheenjohtaja Yrjö Tuokko vaimoineen ilmestyi kisoihin. Kisat alkoivat seurojen ja tuomarien sisäänmarssilla. Oli se komia näky, kun 289 painijaa ja 18 tuomaria marssi esittelyyn. Viimeisenä marssi 42 Karkkilan Urheilijoiden painijaa ihka uudet verryttelyasut päällä. Kisat avasi Yrjö Tuokko. Kisat alkoivat ihan ajallaan klo 12.00. Siinä oli vilskettä, kun painittiin neljällä matolla. Ensiksi painivat A-lisenssin omaavat tytöt ja pojat. Kun aloittelijasarjat oli painittu pidettiin 20 min. tauko ja jaettiin palkinnot ja pienet painijanalut pääsivät huilaamaan. Seuroja kisassa oli 34, yksi joukkue myös Virosta. Seurojen välisen kisan voitti isäntäseura Karkkilan Urheilijat. Näin ollen Pentti Ahon lahjoittama kiertopalkinto jäi KaU:lle omaksi saatuamme siihen jo kolmannen kiinnityksen, joten jostakin täytyy hankkia nyt uusi kiertopalkinto.
Karkkilan Urheilijoiden painin puuhamies Manno Laakso on tyytyväinen seuransa talkooväen aktiivisuuteen (kuva: Hannu Kiminkinen) Mainittakoon vielä, ettei tämän luokan kisoja voisi järjestää ellei olisi hyvää talkootiimiä, onneksi meillä on. Niin kuin jo tuli sanottua kisat onnistuivat 110 %, vaikka kiirettä piisasi. Jokainen hoiti hommansa säntillisesti. Kisojen onnistumiseen vaikutti suurelta osin myös Etelä-Suomen ottelujärjestäjävelho Eero Tynninen, jolta listoja tuli kuin lukuhihnalta. Myös kuuluttaja Jukka Palopoposki hoiti hienosti hommansa vaikka kiirettä pitikin. Ei muuta kuin ensi vuonna taas uudestaan. Teksti: Manno Laakso |
|||
| © 2007 Suomen Painiliitto ry |