Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n Päätä-Oikein tiedote Hyvät ystävät, 2 / 2007 (15.6.2007) Pääministeri Vanhasen toisen hallituksen ohjelma on harvinaisen hyvä liikunnan ja urheilun sekä kansalaistoiminnan kannalta. Nyt meillä on tukeva pohja, jonka avulla voimme perustella esimerkiksi seuratuen. Mitään ei kuitenkaan synny, ellemme itse ole aktiivisia. Päättäjiä on hyvä muistuttaa hallitusohjelman kirjauksista! Verohallitus on antanut uudet verotusohjeet yleishyödyllisille yhdistyksille ja säätiöille. Mediassakin paljon huomiota saaneet ohjeet korvaavat vanhat ohjeet. Prosessi voi johtaa lisääntyneeseen verohallinnon kiinnostukseen myös urheiluseuroja kohtaan, vaikka sinänsä merkittäviä muutoksia ohjeessa ei ole. Uuden ohjeen tarkoituksena on tarkentaa yleishyödyllisyyden ja elinkeinotoiminnan arvioinnin rajapintoja. Tarkkaa rajaa on kuitenkin mahdotonta määritellä. Veroasioihin kuuluu aina tietty epävarmuus. Valitettavasti uusi ohje ei poista tätä epävarmuutta. Verotusteemaa käsitellään myös taloushallintopäivillä 31.10.2007. Uutena asiana on esillä yleishyödyllisten yhteisöjen oma veroilmoituskaavake, jolla verotiedot verovuodelta 2007 kerätään. Lisäksi käsitellään hankintalakia. Missä menee avustamisen ja hankinnan raja? Varatkaa aika kalenteriin! Oikeustieteen lisensiaatti Juha Viertola aloittaa SLU:ssa yhteysjohtajana 1.8.2007. Syksyn ajan tämän kirjeen kirjoittajia on kolme, ennen kuin nykyinen yhteysjohtaja siirtyy ansaitulle eläkkeelle jouluna. Hyvää kesää! Kerstin Ekman ja Rainer Anttila SLU Tiedotepalvelu 2/2007 Uusi ohje yleishyödyllisille yhdistyksille ja säätiöille Verohallitus on antanut ”Verotusohje yleishyödyllisille yhdistyksille ja säätiöille” -nimisen uuden ohjeen 30.4.2007. Uusi ohje korvaa Verohallituksen vanhan ohjeen 1.6.2005 sekä ohjeen tarkennuksen 19.12.2005. Koko ohje löytyy verohallinnon internet -sivuilta www.vero.fi ja siellä vero-ohjeet. Yleishyödyllisen yhteisön säännöt ja toiminnan tosiasiallinen luonne Kaikkien TVL 22 §:ssä lueteltujen yleishyödyllisyyskriteerien tulee täyttyä yhtäaikaisesti, jotta yhteisöä voidaan pitää yleishyödyllisenä. Yhteisön sääntöjen on täytettävä pykälässä mainitut edellytykset ja yhteisön tosiasiallisen toiminnan tulee vastata sääntöjen mukaista tarkoitusta. Jos yhteisö on sääntöjensä perusteella yleishyödyllinen, mutta tosiasiallinen toiminta ei vastaa sääntöjä, tehdään arviointi tosiasiallisen toiminnan, eikä sääntöjen perusteella. Yleishyödyllisyysratkaisu on verovuosikohtainen ja koskee sitä verovuotta, jonka verotuksen toimittamisesta kulloinkin on kyse. Ratkaisua tehtäessä otetaan kuitenkin huomioon yhteisön toiminta useamman vuoden ajalta siten, ettei yleishyödyllisyysratkaisua tehdä ainoastaan yhden verovuoden tietojen perusteella verovelvollisen vahingoksi. Ratkaisu yleishyödyllisyydestä tehdään siten aina kokonaisarvioinnin perusteella. Lähtökohta on, että yhteisön status muuttuu yleishyödyllisestä ei-yleishyödylliseksi vain, jos yhteisön toiminnassa on tapahtunut olennaisia muutoksia. Toisaalta ohjeessa korostetaan, että yhteiskunnallisten olojen ja näkemysten muuttuminen on otettava huomioon, kun yleishyödyllisyyttä ja elinkeinotoimintaa arvioidaan vanhojen oikeustapausten valossa. Arvioinnin taustalla vaikuttaa koko ajan siten myös kilpailuneutraalisuuden vaatimus. Elinkeinotoiminnan vaikutus yleishyödyllisyysarviointiin TVL 22 §:n mukaan yleishyödyllisen yhteisön tulee toimia yksinomaan ja välittömästi yleiseksi hyväksi. Elinkeinotoiminnan harjoittaminen ei ole ”yksinomaisesti ja välittömästi” yleistä hyvää toteuttavaa toimintaa. Jos tällaista toimintaa harjoitetaan liian laajasti, yhteisöä ei voida pitää yleishyödyllisenä, vaikka sillä olisi myös yleishyödyllistä toimintaa. Laajamittaisen ja itsenäisen elinkeinotoiminnan harjoittaminen voi siten johtaa yleishyödyllisyysstatuksen menettämiseen. Elinkeinotoiminnan vaikutusta yhteisön yleishyödyllisyyteen arvioidaan kuitenkin aina tapauskohtaisesti ja kokonaisharkintaan perustuen. Elinkeinotoiminnan tunnusmerkit näyttäytyvät usein siten, että yleishyödyllinen yhteisö toimii kilpailuolosuhteissa harjoittaen samanlaista toimintaa kuin elinkeinonharjoittajat. Näissä tapauksissa on kyse yhteisön elinkeinotoiminnasta aivan kuten muidenkin elinkeinonharjoittajien harjoittaessa vastaavaa toimintaa. Elinkeinotoiminnan tunnusmerkit Arviointi tulojen luonteesta on aina tehtävä tapauskohtaisesti. Yleishyödyllisen yhteisön elinkeinotoiminnan harjoittamista arvioidaan aina vain tämän nimenomaisen toiminnan kannalta. Etenkin seuraavia kriteerejä käytetään arvioitaessa sitä, onko kyse yhteisön elinkeinotoiminnasta (kysymyksessä on esimerkkiluettelo): - vieraan pääoman käyttö - sitoutuneen pääoman suuri määrä - toimintaan palkattu henkilökunta - ansiotarkoitus ja voiton tavoittelu - toiminnan laajuus ja suuri liikevaihto - toiminnan jatkuvuus ja säännöllinen toistuvuus - käyvän markkinahinnan käyttäminen - toimiminen kilpailuolosuhteissa - toiminnan kohdistuminen tavanomaisiin kauppatavaroihin tai suoritteisiin Jos yhteisö harjoittaa toimintaansa palkatulla henkilökunnalla, kattamalla toiminnasta aiheutuneet kulut suoritteiden myynnistä kertyvillä tuotoilla ja tarjoamalla vastaavia tuotteita tai palveluita kuin samoilla markkinoilla toimivat elinkeinotoimintaa harjoittavat yritykset, kysymys on yhteisön yritysmuodosta riippumatta lähtökohtaisesti elinkeinotoiminnasta. Päinvastaiset seikat puhuvat sen puolesta, että toiminta ei ole yhteisön elinkeinotoimintaa. Lieventävänä seikkana voidaan pitää myös yhteiskunnalta saatavaa tukea edellyttäen, ettei tukea ole saatu elinkeinotoimintaa varten. Elinkeinotoiminnan tunnusmerkkien täyttymistä arvioidaan aina tapauskohtaisesti ja kokonaisolosuhteet huomioon ottaen. Yhdistyksille ja säätiöille oma veroilmoituslomake Yhdistysten ja säätiöiden veroilmoituslomakkeet on uudistettu. Näiden yhteisöjen pääverolomake on verovuodesta 2007 lähtien 6C. Samalla yleishyödyllisten yhdistysten ja säätiöiden omistamien kiinteistöjen ilmoittamista varten on tehty uusi liitelomake 76. Veroilmoitus tulee antaa neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymiskuukauden lopusta lukien. Uuden liitelomakkeen 76 antavat pääverolomakkeen 6C liitteenä yleishyödylliset yhdistykset, jotka omistavat kiinteistön tai kiinteistöjä. Veroilmoituksen antavat kaikki yhdistykset ja säätiöt, joilla on verovuonna ollut veronalaista tuloa. Veroilmoitus on annettava myös, jos yhdistyksen tai säätiön omistaman kiinteistön tiedot ovat muuttuneet. Ilmoittamisvelvollisuus koskee myös yleishyödyllistä yhdistystä ja säätiötä. Jos yleishyödyllisellä yhteisöllä ei ole veronalaista tuloa eikä muita verotukseen vaikuttavia tietoja, veroilmoitusta ei yleensä tarvitse antaa. Verohallitus ohjaa kuitenkin antamaan veroilmoituksen aina, jos verottaja on lähettänyt esitäytetyn veroilmoituslomakkeen tai erillisen kehotuksen veroilmoituksen antamiseksi. Veroilmoitus tulee antaa myös silloin, kun yhdistyksen tai säätiön toiminta on muuttunut edelliseen verovuoteen verrattuna ja on olemassa epävarmuus tulojen veronalaisuudesta. Uudessa veroilmoituslomakkeessa pitää eritellä varsinaisen toiminnan ja varainhankinnan tuotot, mikäli ne ylittävät 8500 euroa. Lomakkeen täyttäminen edellyttää riittävän tarkkaa varsinaisen toiminnan ja varainhankinnan tuottojen ja myös kulujen erittelyä kirjanpidossa. Varsinkin varainhankinnan tuottojen kirjauksiin on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Veroilmoituslomakkeessa ilmoitetaan erikseen TVL 23.3 §:n mukainen varainhankinta ja muu varainhankinta, mikä pitää sisällään mahdollisen verollisen toiminnan. Varainhankinnan osalta on kirjanpidossa pidettävä selkeästi erillään TVL 23.3 §:n mukainen verovapaa varainhankinta ja muu varainhankinta. Muun varainhankinnan osalta tavara- ja palvelumyynti ilmoitetaan veroilmoituksessa eri tavalla riippuen siitä, pitääkö yhdistys ko. myyntiä verovapaana vai onko se veronalaista elinkeinotoimintaa. Tämän vuoksi kirjanpidon kirjaukset on järjestettävä siten, että tämä ero helposti on selvitettävissä. Yhdistysten ja säätiöiden veroilmoituslomake, lomakkeen täyttöohjeet ja pari esimerkkiä löytyvät verohallinnon internetsivuilta osoitteessa www.vero.fi ja sieltä julkaisut ja lomakkeet/lomakkeet/veroilmoituslomakkeet otsakkeiden alta. Tilintarkastuslaki Uusi tilintarkastuslaki astuu voimaan 1.7.2007. Uudistusten tarkoitus on saattaa suomalainen tilintarkastuslainsäädäntö eurooppalaiselle tasolle ja vahvistaa näin tilinpäätösten luotettavuutta ja tilintarkastuksen laatua. Laki mm. poistaa maallikkotilintarkastajat muutaman vuoden siirtymäajan kuluessa ja poistaa tilintarkastuspakon ns. pieniltä yrityksiltä. Yhdistysten tilintarkastus säilyy toistaiseksi ennallaan ja myös maallikkotilintarkastajat ovat mahdollisia. Tilintarkastajien valintaan sovelletaan edelleen kumotun lain säännöksiä. Yhdistyksiin pitää valita vähintään yksi hyväksytty tilintarkastaja (KHT, HTM), jos kaksi kolmesta seuraavasta ehdosta täyttyy: § taseen loppusumma on yli 340 000 euroa § liikevaihto tai kokonaistuotto eli varsinaisentoiminnan, sijoitustoiminnan ja varainhankinnan tuottojen ja julkisten avustusten yhteismäärä on yli 680 000 euroa § henkilökuntaa on keskimäärin yli 10 henkilöä Vain hyväksyttyjä tilintarkastajia (KHT, HTM) voidaan valita, jos kaksi kolmesta seuraavasta ehdosta täyttyy: · taseen loppusumma on yli 2 100 000 euroa · liikevaihto tai kokonaistuotto on yli 4 200 000 euroa · henkilökuntaa on keskimäärin yli 50 henkilöä. Uuden tilintarkastuslain voimaantulon jälkeen säätiöissä tulee olla vähintään yksi hyväksytty tilintarkastaja (KHT, HTM). Säätiölain mukaan säätiöllä on oltava kaksi tilintarkastajaa, joista toinen voi olla maallikkotilintarkastaja. Jos säätiön säännöissä on maininta kahdesta tilintarkastajasta ja käytäntö halutaan muuttaa yhteen tilintarkastajaan, edellyttää se sääntömuutosta. Hyvä Seura -päivät Suomen Liikunta ja Urheilu järjestää yhdessä Pohjolan, Veikkauksen ja Vierumäen kanssa 5.-6.10.2007 Hyvä Seura -päivät ja Pohjola-gaalan Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä. Päivät ovat liikunnallinen, innostava ja iloinen tapahtuma, jossa seurat ja tekijät kohtaavat. Tuo seurasi Hyvä Seura -päiville ja Pohjola-gaalaan viihtymään, rentoutumaan, juhlimaan ja kohtaamaan seuratoimijoita. Gaalan juontajana toimii urheiluääni Ville Klinga ja juhlaa tahdittaa Puhtaat Paperit –bändi. Viihteen lisäksi ohjelmassa on asiaa. Keskeisenä aiheena on seurojen ja kuntien kumppanuus. Kumppanuutta syventämässä ovat mukana Nuori Suomi, Kuntoliikuntaliitto, Olympiakomitea ja Suomen Liikunta ja Urheilu. http://www.slu.fi/seurapalvelut/hyva_seura-paivat_2007/ Päätoimisten seuratoiminnanjohtajien palvelukartoitus SLU ry haluaa parantaa yhdessä lajiliittojen ja muiden järjestöjen kanssa päätoimisten seuratyöntekijöiden työn tekemisen edellytyksiä. Ensivaiheessa keskitytään seuroissa päätoimisesti työskentelevien seurojen toiminnanjohtajien ja muiden seuratoiminnan johtamisen ammattilaisten palveluiden kehittämiseen. Keväällä toiminnanjohtajien ydinryhmän tapaamisessa toiminnan päälinjoiksi valittiin seuran toiminnanjohtajien henkilökohtainen itsensä kehittäminen ja työsopimuskäytäntöjen parantaminen: - Henkilökohtaisen itsensä kehittämisen avuksi luodaan toiminnanjohtajien osaamistarjotin, seuratoiminnan arviointityökalut sekä järjestetään alueellisia ja valtakunnallisia kohtaamisia seuratoiminnan ammattilaisille. - Työsopimuskäytäntöjen edistämisessä seuratoiminnanjohtajien työehtosopimusta kehitetään ja luodaan mahdollisuuksia seurojen liittymiseen osaksi alan työnantajajärjestöä Urheilutyönantajat ry:tä. Ajankohtaista: - Rekisteri päätoimisista seurojen toiminnanjohtajista on valmistunut, rekisterin tiedot levitetään käytettäviksi muille toiminnanjohtajille. - Internetissä on palvelukysely seurojen toiminnanjohtajille. Kaikki tämänkin kirjeen saavat toiminnanjohtajat voivat vastata ja vaikuttaa tuleviin palveluihin. http://www.slu.fi/seurapalvelut/johda_innostavasti/seuratoiminnajohtaja-kysely/ Kyselyn täyttäminen kestää noin15 min. - Seurojen toiminnanjohtaja -seminaari ja verkostotapaaminen Vierumäellä on 5.10.2007 Hyvä Seura –päivien yhteydessä. Tule virkistäytymään, tapaamaan muita seuratoiminnan johtamisen ammattilaisia ja keskustelemaan ajankohtaisista työhösi liittyvistä asioista. Lisätietoja: Suomen Liikunta ja Urheilu ry Projektipäällikkö Timo Simonen gsm: +358 40 5566260 timo.simonen@slu.fi Projektityöntekijä Tapio Imporanta +358047089032 tapio.imporanta@slu.fi Taloushallintopäivien ohjelma 31.10.2007 9.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 10.00 Avaus SLU:n liikuntapoliittiset taloushallinnon tavoitteet pääministeri Vanhasen hallitusohjelman pohjalta. Kerstin Ekman, SLU 10.30 Yleishyödyllisten yhteisöjen uudet vero-ohjeet 30.4.2007 - mikä muuttuu ohjeeseen 1.6.2005 ja 12.10.2005 verrattuna? - yleishyödyllisten yhteisöjen veroilmoituslomake * millaisten yhdistysten veroilmoitus on tehtävä? * lomakkeen keskeinen sisältö - verotuksen kulku (seura ja urheilija) ennakkotiedot, käsittely ja muutoksenhaku Sanna Savolainen, Savo-Karjalan verotoimisto 12.30 ruokailu 13.15 Yleishyödyllisten yhteisöjen verohuojennus - huojennuksen periaatteet ja hakeminen - esimerkkejä hyväksytyistä ja hylätyistä hakemuksista Lauri Savander, Savo-Karjalan verotoimisto (valtakunnallinen palvelu) 14.00 Kahvi 14.30 Hankintalaki ja liikuntapalvelut - mikä on hankintalaki ja miten se vaikuttaa kuntien ja seurojen väliseen yhteistyöhön Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Leena Piekkola, Kuntaliitto 15.30 Seuratuet tai muu ajankohtainen asia - seuratuella työntekijä seuraan Rainer Anttila SLU Ilmoittautuminen ja lisätietoja niina.majamaa@slu.fi |
|||
| © 2007 Suomen Painiliitto ry |