|
|
Elämä on kuin painiottelu; tiukkaa kääntöä ja vääntöä, nopeita tilanteita, yllätyksiä, pettymyksiä ja onnistumisen riemua. Sitä ei kannata ihan aina ottaa liian vakavasti, kuten ei tätä juttuakaan. Olipa kerran pessimisti ja optimisti. Molemmat heräsivät aamulla ja….. Pessimistin päivä  Voi jumalau…. tuli taas nukuttua melkein pommiin, mikä tarkoittaa hirvittävää kiirettä töihin lähtiessä. Miksei mies voinut herättää kun itse lähti? Lapsetkin pitää ehtiä ruokkia ja patistaa koulumatkalle. Ei ole aikaa muuhun aamupalan kuin muroihin, mutta saavat luvan kelvata. Kaikki vaatteetkin ovat TAAS likaisena. Löydän tasan tarkkaan yhden puhtaan paidan ja yhdet tahraiset housut, täytyy sitten tyytyä niihin. Ja tietenkin, kauhea ruuhka liikenteessä. Jono etenee kävelyvauhtia, välillä seistään IKUISUUKSIA paikalla. Eikö nää törtöt osaa ajaa, jos nyt vähän vettä vihmoo?? Olisi tässä muutakin tekemistä kuin seistä tapittaa keskellä tietä aamukiireen keskellä…… Siitä tulikin mieleen tämä Suomen ilmasto; vettä, lunta, tuulta ja pakkasta. Niin ja päälle räntää. Koskaan ei tiedä mitä on tulossa. Ja mitä nuo aamuradion juontajatkin ovat olevinaan niin hyvällä tuulella? Kenellä tässä on aikaa ja halua kuunnella muka-hauskaa-jutustelua puolinukuksissa? . Ehdin töihin nipin napin. Pomokin katselee siihen malliin, että varmaan luuli että myöhästyn, vaan häh häh, eipä pääse piruilemaan. Kahviakin on vain yksi kupillinen jäljellä, kauankohan sekin lie seissyt. Ja työt, niitä on taas ihan liikaa. Ei ehdi edes kelloa vilkuilla, kun painan menemään niska nihkeänä. Ohhoh, melkein menee kiireen keskellä ylitöiksi. Vasta ihan viime tingassa huomaan, että tässähän pitää lähteä kotiin, että ehditään treeneihin. Ja kiire taas! Tukka putkella lähikauppaan, jauhelihat ja makaronit kärryihin ja menoksi. Jauhelihakastike ja spagetti tulee kohta korvista, mutta muuta ei ehdi ja lähikaupassakin on ne iän ikuiset samat vanhat valikoimat. Missä ne lasten treenikamat taas ovat, onkohan mitään puhtaana? Etsimiseen menee ikuisuus, kunnes huomaan että ne roikkuvat puhtaina narulla. Mies on näköjään pessyt pyykkiä. Eikä hänelle tullut TIETENKÄÄN mieleen mainita asiasta minullekin. Taas meni monta minuuttia turhanpäiväiseen etsimiseen. Pakkaan kamat ja syönnin jälkeen suuntaamme salille. Tänään on se ilta, kun joka pojalla on treenit, ja salilla pitää viettää ihan koko ilta. Aivan kuin tässä ei muuta tekemistä ole kuin molskin reunalla päivystäminen. Joku pyytää lenkille mutta siellähän sataa vettä, kuka hullu sinne lähtee tarpomaan. Aika matelee. Mies soittaa, että on päässyt töistä ja lupaa tulle hakemaan pojat, jos haluan lähteä vaikka kauppaan. No, kohtahan ne kaupat menee kiinni, ja hyvähän sen nyt on soitella kun treenejä on jäljellä vaivainen tunti. Samalla minä nökötän tässä loppuun asti. Ryhmä vanhempia pitää palaveria seuran verryttelyasuista. Kuitenkin ne valitsee taas jotkut hirveän väriset, joita ei kehtaa päällensä laittaa. Enkä minä muutenkaan jaksa mitään asuja miettiä kun mielessä pyörii vain kodin pyykkivuori ja pölypallot... Optimistin päivä  Herään puoli tuntia normaalia myöhemmin. Kiirehän tässä tulee, mutta puoli tuntia pidemmät unet saavat ihmeitä aikaan. Onneksi ei mieskään herättänyt töihin lähtiessään, tunnen oloni todella virkeäksi. Huhuilen lapset hereille. Onneksi kaapista löytyy muroja, sillä muuta en ehtisi heille tarjotakaan. Milloinkahan olen viimeksi pessyt vaatteita? Ihanaa, löydän yhden puhtaan paidan, eipä tarvitse pähkäillä eri valintojen välillä. Ja housutkin ovat lähes puhtaat, tahra lähtee pyyhkäisemällä. Liikenteessä on näköjään muitakin matti ja maija myöhäisiä. Hiljaisessa vauhdissa ja pysähdysten lomassa on aikaa ja mahdollisuus soittaa ystävälleni, jota en ole tavannut pitkään aikaan. Leppoisa jutustelu saa mielen entistä paremmaksi. Onneksi tulee vettä, kun on tuo pissapoikakin päässyt tyhjenemään. Niin, eikä tarvitse ainakaan tänään potea huonoa omatuntoa tekemättömistä pihatöistä. Aamuradion Minna ja Kimmo ovat taas vauhdissa, ja hauska läppä lentää. Ehdin töihin aivan ajoissa. Ja kahvia on jäljellä vielä kupillinen juuri minulle, kävipä hyvä tuuri. Pomo toivottaa katsellaan hyvät huomenet puhuessaan samalla asiakkaan kanssa puhelimessa. Paperipinkka pöydällä kertoo, että tänään pidetään vauhtia. En edes huomaa ajan kulua kun uppoudun töihini. Ohhon, joko se päivä hurahti? Hyppään autoon ja kurvaan kaupan kautta kotiin. Tutussa lähikaupassa selviän ostoksista nopeasti, kun ei tarvitse miettiä missä mikäkin tuote on. Päädyn lasten lemppariin, spagettiin ja jauhelihakastikkeeseen. Takuuvarma ja nopeasti valmistuva herkku, jolla jaksaa kovemmatkin treenit. Missäs ne lasten treenikamat mahtavat olla? Kaapissa ei ainakaan ole yhtään puhdasta t-paitaa. Katsos vaan, mies on yllättänyt minut iloisesti ja pessyt pyykkiä. Syönnin jälkeen pakkaan lasten laukkuihin puhtailta tuoksuvat vermeet ja taas mennään. Tänään on joka lapsella treenit, joten ilta menee kokonaisuudessaan salilla. Siinä ehtii itsekin touhuta vaikka mitä. Pari äitiä on lähdössä lenkille ja kutsuvat mukaan. Pikku tihkusade tekee ilman raikkaaksi, ja toimiston paperipölyt karisevat jokaisen askeleen mukana. Lenkin jälkeen on mukava höpötellä jonninjoutavia ja pidämme vielä pikaisen palaverin uusista verryttelyasuista. Ilta on tullut käytettyä varsin tehokkaasti ja kodin pyykkivuori ja nurkkien pölypallot unohtuvat autuaasti.. Ehkä tartun niihin huomenna… Teksti: Mari Mäkinen |
|||
| © 2007 Suomen Painiliitto ry |
|