2 / 2007 | Julkaisupäivä 20.6.2007 / www.painiliitto.net


Joukkuepainin turvin uusia tuulia seurojen yhteistoimintoihin
Ensimmäisen Pohjanmaa-liigan voitto Seinäjoen Paini-Miehille

Tammikuussa käynnistynyt pohjalaisten painiseurojen välinen Pohjanmaa-liiga sai ensimmäisellä kaudellaan mukaan jo kahdeksan seuraa. Seurojen välisiä otteluja käytiin kevätkauden aikana 27 ja niissä nähtiin yhteensä 245 nuorten painijoiden vauhdikasta ottelua.

Sarjatilanne pysyi loppuun asti jännittävänä, sillä varsinkin kärkijoukkueet alkoivat panostaa liigaan loppukierroksilla todella vahvasti.

Pohjanmaa-liigan ensimmäisen ja historiallisen voiton otti Seinäjoen Paini-Miehet, joka sai liigaan tasaisen ja kovan joukkueen. Seuran valmentajina häärineet Hannu Lahtinen, Mikko Saranpää ja Rami Kahlos pystyivät jopa vaihtelemaan usean sarjan painijaa ja silti menestymään. SPM ei kärsinyt liigassa ainuttakaan tappiota, tosin yksi tasapeli Lapuan Virkiää vastaan tuli. Näin Seinäjoen Paini-Miehet sai ensimmäisen kiinnityksen Pohjanmaa-liigan kiertopalkintoon. Tuon komean pokaalin saa omakseen viidellä kiinnityksellä.

Hopealle liigassa sijoittui Lapuan Virkiä. Lapuan kova painitalli kärsi tappion Vaasan Tovereille ja otteli tasan SPM:n kanssa, mutta muuten oli meno voitokasta. Pronssille kiilannut Vaasan Toverit sai kauden mittaan kovia vahvistuksia naapuriseuraltaan Voima-Veikoilta. Tämä siivitti Toverit sellaiseen iskuun, että ainut tappio tuli liigan voittaneelle Seinäjoen Paini-Miehille.

Pohjanmaa-liigan lopullinen tilanne keväällä 2007:

1. Seinäjoen Paini-Miehet 237 pistettä
2. Lapuan Virkiä 226
3. Vaasan Toverit 224
4. Ilmajoen Kisailijat 209
5. Vaasan Voima-Veikot 160
6. Kauhajoen Karhu 104
7. Mietaan Moksi / Jurvan Juntta 97
8. Teuvan Rivakka 68

Vaikka seurojen tasoerot muodostuivatkin kärjen ja loppupään osalta melkoisen suuriksi, niin myös pienillä seuroilla oli kauden mittaan hyviä yksittäisiä suorituksia.

Eniten otteluvoittoja keränneet painijat sarjoittain:

26 kg: Samu Rajakangas Vaasan Toverit
28 kg: Rami Syrjä Seinäjoen Paini-Miehet
30 kg: Rasmus Pakkala Kauhajoen Karhu
32 kg: Joona Talvitie Vaasan Toverit
35 kg: Mikko Lyttinen Vaasan Voima-Veikot
39 kg: Tero Halmesmäki Seinäjoen Paini-Miehet
44 kg: Jaakko Laitinen Lapuan Virkiä
50 kg: Karvan Ahmadi Vaasan Toverit ja Jussi Kotala Lapuan Virkiä
56 kg: Sami Ponsiluoma Vaasan Voima-Veikot
62 kg: Kobad Ahmadi Vaasan Toverit
70 kg: Magvan Amirkhani Vaasan Toverit, Joni Tuulensuu, Lapuan Virkiä ja Niko Latvakoski Seinäjoen Paini-Miehet
+70 kg: Janne Mäkinen Vaasan Voima-Veikot ja Juho Koukkari Lapuan Virkiä



Pohjanmaa-liigassa pojat saivat runsaasti tarvittavaa ottelukokemusta. Tässä Vaasan Voima-Veikkojen Emil Pärkkä rullaamassa Mietaan Molskin Vili Ropposta. (kuva Timo Latva-Kiskola)

Pohjamaa-liiga tulee jatkumaan

Liigan päätyttyä pidimme palautekeskustelun Kurikassa, Myhi-painien yhteydessä. Säännöt koettiin pääosin toimiviksi, siksi ainoastaan pientä hienosääntöä on luvassa. Esimerkiksi paljon puhetta herättänyt lainapainijasääntö tulee luultavasti muuttumaan siten, että kaikki lainapainijat pitää tulla liigan ulkopuolisista seuroista ja voivat olla lainassa vain yhdellä seuralla. Näin pyrimme saamaan entistä enemmän painijoita mukaan.

Syksyllä liiga jatkuu vapaapainilla. Toivottavasti mahdollisimman moni alueen seura lähtee jälleen innolla kokoamaan omaa joukkuetta. Joukkuekilpailu sopii myös painiin. Se on erittäin jännittävä kilpailumuoto ja kohottaa kummasti seurahenkeä. Ajankohtaista tietoa Pohjanmaa-liigasta löytyy nettisivuilta:

http://www.freewebs.com/pohjanmaaliiga

Teksti: Harri Vallin
vallin@jippii.fi


 
 © 2007 Suomen Painiliitto ry