2 / 2007 | Julkaisupäivä 20.6.2007 / www.painiliitto.net


19.5.2007 Frederikssund Tanska
Poikien kreikkalais-roomalaisen painin PM-kilpailut

Suomen alle 17 v. poikien tavoitteena olla kadeteissa paras maa ja näin sitten kävikin! Suomi oli pistekisassa ykkönen ja Ruotsi jäi toiseksi selvällä yhden pisteen erolla!

Matkustukset sujuivat hienosti näinkin isolla joukkueella. Mennessä lähes kolmekymmentä henkeä ja paluumatkalla lähes viisikymmenpäinen ryhmä soljui helposti etiäpäin Kööpenhaminan lentokentällä. Pientä probleemaa aiheutti kuitenkin se, että tanskalaiset eivät olleet järjestäneet maanantaille lentokenttäkuljetusta. Muutenkin kisan aikaiset kuljetukset oli hoidettu huononlaisesti.

Itse kisa nostatti ainakin meikäläisen verenpainetta aika rajusti ja hermo oli kireällä koko kisapäivän. Syynä tähän oli meikäläisille oudot sääntötulkinnat. Pystypainissa jaettiin pelkästään suomalaisille painijoille lauantaipäivän aikana kahdeksan passiivisuusvaroitusta. Muiden maiden painijat hakivat vain selkeästi sitä, että vastustaja saa varoituksen ja itse pisteen. Eihän siinä mitään pahaa ole, jos paini olisi ollut aktiivista, mutta nyt se sai olla pääsääntöisesti vain selkeää ”jyräämistä” ja repimistä.

Myös mattopainissa tuomarilinja oli meille vaikea. Mielestäni pojat saivat kohtuuttoman helposti varoituksia sulkemisesta. Tuomarit olivat liian hallitsevia, eivätkä antaneet poikien painia. Poikkeuksena olivat tietysti meidän omat tuomarit; Kauko Lehtonen ja Pauli Myllylä. Tosin hekin olivat ajoittain pehmoosia poikia, mutta silti totutun hyviä.

Kisojen finaaleissa oli hyvä tunnelma musiikin ja valoshow`n säestämänä. Ja tietenkin palkintojen jako kruunasi kaiken, joukkuekisan voittaminen lämmitti suuresti kaikkien mukana olleiden suomalaisten mieltä!

Kiitokset matkassa olleille painijoille, tuomareille ja Coacheille Ilpolle, Jussille ja Karille!

Edustamassa olleiden poikien sarjat ja seurat:
42 kg: Petteri Martikainen Helsingin Paini-Miehet ja Jani Vilhola Power Twisters Imatra
46 kg: Kim Toivonen Kotkan Voima-Veikot
50 kg: Tenho Palmroth Tampereen Voimailijat, Ville Ohukainen Oulun Pyrintö ja Jani Käkelä Saloisten Salama
54 kg: Niko Ohukainen Oulun Pyrintö
58 kg: Jussi-Pekka Niemistö KOO-VEE Tampere
63 kg: Ari-Petteri Äijälä Saloisten Salama, Sasu Kaasinen Helsingin Tarmo ja Joonas Kyllönen KOO-VEE Tampere
69 kg: Veli-Karri Suominen Viipurin Voimailijat
76 kg: Sami Ahonen Viipurin Voimailijat ja Robertino Palmroth KOO-VEE Tampere
85 kg: Vili Lähteenmäki Tampereen Voimailijat

Suomalaisten ottelut:

42 kg Petteri Martikainen 1.
Robin Severinsen Ruotsi 2-1(4-2, 0-4, 7-0)
Jani Vilhola Suomi 2-0 (4-0, 2-2)

Petterin pystypaini oli hieman sekaisin vapaan ja krekon sekoituksesta, mutta matossa omat rullit olivat vahvoja. Selkeä voittaja!

42 kg Jani Vilhola 3.
Robin Severinsen Ruotsi 0-2 (2-4, 2-3)
Petteri Martikainen 0-2 (0-4, 2-2)

Jani ei ollut parhaimmillaan tässä kisassa. Lupa odottaa parempia suorituksia jatkossa.

46 kg Kim Toivonen 3.
Tobias Fonnesbek Tanska 1-2 (6-0, 2-4, 0-6)
Remi Lindberg Norja 2-0 (6-0, 3-2)
Rainer Viilver Viro 1-1 (7-0, 0-4sh.)
Risto Teesaar Viro 2-0 (5-0, 3-0)

Kim aloitti vahvasti, mutta tanskalainen vastasi vielä vahvemmin. Virolaisen niskalenkki jäi myös harmittamaan, mutta hyviä suorituksia paljon.

50 kg Tenho Palmroth 3.

Andreas Eksröm Tanska 0-2 (0-5, 1-7)
V.Ohukainen 2-0 (7-0, 5-0)
Jani Käkelä 2-0 (6-0, 3-0)
Artak Harutyunyan Ruotsi 0-2 (1-3, 1-3)

Ulkomaalaiset olivat Tenholle myrkkyä, mutta suomalaiset Tenho hoiteli selkeästi. Oli paras suomalainen tässä sarjassa.

50 kg Ville Ohukainen 4.

Artak Harutyunyan Ruotsi 2-0 (4-0, 5-4)
Jani Käkelä 2-0 (1-1, 2-1)
Tenho Palmroth 0-2 (0-7, 0-5)
Anders Ekstrøm Tanska 0-2 (0-6, 1-7)

Ville aloitti hienosti voitolla Ruotsalaisesta. Paukut kuitenkin loppuvat päivän aikana. Villellä on hyvä asenne ja tekemisen meininki.

50 kg Jani Käkelä 5.

Ville Ohukainen 0-2 (1-1, 1-2)
Artak Harutyunyan Ruotsi 0-2 (0-6, 0-4)
Tenho Palmroth 0-2 (0-6, 0-3)
Anders Ekstrøm Tanska 0-2 (0-4, 1-8)

Jani ei yltänyt omalle tasolleen.

54 kg Niko Ohukainen 2.
Frunze Harutyunyan Ruotsi 2-0 (2-0, 2-1)
Marcus Sellden Ruotsi 2-0 (8-1, 8-3sv.)
Fredrik Bjerrehuus Tanska 0-2 (0-6, 0-6)

Kaksi ensimmäistä ottelua meni hienosti. Finaalissa tanskalainen oli parempi, mutta EM-kisassa haastetaan sama kaveri tiukempaan taistoon.

58 kg Jussi-Pekka Niemistö 3.
Argo Annus Viro 2-0 (4-0, 3-0)
Vincenzo Macri Ruotsi 1-2 (11-0, 1-2, 0-2)
Bo S.Bonde Tanska 2-1 (0-6, 2-1, 6-0)
Thomas Hansen Tanska 2-1 (0-3, 1-1, 1-1)

J-P paini hyvät ja kisat ja osoitti hienoa taistelutahtoa. Parempi tuloskin olisi ollut mahdollinen.

63 kg Sasu Kaasinen 1.
Marius Nilsen Norja 2-0 (4-0, 6-0)
Mikkel F.Nielsen Tanska 2-0 (7-0, 8-1)
Ando Lehtmes Viro 2-0 (6-0, 6-0)
Leonard Östlund Ruotsi 2-0 (6-0, 3-1)

Sasu oli täysin suvereeni tässä sarjassa.

63 kg Joonas Kyllönen
Rasmus Tjorstad Norja 2-1(1-3, 5-2, 4-2)
Leonard Östlund Ruotsi 1-2 (2-2, 4-0, 0-6)
Alexander Jersgren Ruotsi 2-0 (4-4, 5-4)
Sebastian Brandström Ruotsi 0-1 (0-3sh.)

Joonakselle tämä oli hyvä kisa, paljon tilanteita ja tiukkoja matseja.

63 kg Ari-Petteri Äijälä
Sebastian Brandström Ruotsi 0-2 (0-5, 2-3)

A-P oli huolimaton ensimmäisellä jaksolla. Toisen jakso oli jo painia, mutta niukka tappio.

69 kg Veli-Karri Suominen 1.
Jaan Kuusik Viro 2-0 (6-0, 6-0)
Marthin H.Nielsen Norja 2-1 (0-6, 2-2, 5-4)
Hardo Toots Viro 2-0 (6-0, 3-1)

V-K malttoi mielensä ja hoiteli norjalaisen tiukassa ottelussa missä jaettiin varoituksia. Hieno kisa.

76 kg Robertino Palmroth 1.
Modestas Varnauskas Liettua 2-0 (2-2, 4-4)
Tobias Kvarnmark Ruotsi 2-0 (2-1, 3-0)
Sami Ahonen 2-0 (4-3, 6-0)

Robertinolta myös hyvä kisa. Antoi kylläkin turhia pisteitä, mutta teki myös itse tarvittavat pisteet voittoon!

76 kg Sami Ahonen 2.
A.Berg-Gustavsson Ruotsi 2-0(4-0, 5-0)
Kristian Riis Viro 2-0 (4-0, 2-1)
Robertino.Palmroth 0-2 (3-4, 0-6)

Sami paini myös hienosti ja koko kausi on ollut nousujohteinen. Robertino oli vielä tällä kertaa ovelampi. Potentiaalia on.



Sarjassa 76 kg Pohjoismaiden mestariksi paini korkeimmalla pallilla oleva tamperelainen Robertino Palmroth ja hopeaa sai Viipurin Voimailijoiden vasemmalla oleva Sami Ahonen.

84 kg Vili Lähteenmäki 4.
Pontus Lundh Ruotsi 0-2 (0-4, 0-6)
Laurynas Straksas Liettua 0-2 (0-6, 1-3)

Vilin mattopainipuolustus oli hukassa, mutta pystypaini oli miehekästä.

Teksti ja kuva: Juha Lappalainen



 
 © 2007 Suomen Painiliitto ry