|
|
- suullisesti Raumalla 9.12.2006 annettu julkaisulupa (keskustelu Kiminkinen, Vasko ja Tuokko) - teos tilattavissa Suomen Painiliiton toimistosta Kaikkihan tietävät että Martti Laakson kasvattiseura on Koskenkorvan Urheilijat, vaikka hän menestyksen vuosina edustikin Ilmajoen Kisailijoita. Ruotsissa käydyssä painimaaottelussa paikallinen kuuluttaja selitti tämän yleisölle painottaen samalla, että Martti asuu edelleenkin Koskenkorvalla ja on töissä paikallisessa viinatehtaassa. Tästäkös ”janoiset” ruotsalaiset kiinnostuivat niin, että ottivat Martin oikein suosikikseen. Kun Martti voitti taistelun jälkeen ruotsalaisen vastustajansa, kuului katsomosta kannustava huuto Martille: Heija Vodka Koskenkorva. Helsingin Painituomarikerho vietti yhteistä saunailtaa. Yksi jäsenistä jäi riisumaan vaatteitaan toisten mentyä saunan lauteille löylyä ottamaan. Pukuhuoneen pöydällä pirahti matkapuhelin, johon tämä viivyttelijä vastasi. Siellä oli puhelias nainen. Hei kultaseni nyt minä olen täällä Kanarian saarella. Tänään kävin tutustumassa paikallisiin kauppoihin. Siellä oli tosi ihana minkkiturkki, eikä maksa kuin kaksikymmentä tuhatta. Saanhan minä osta sen? Osta pois, virkkoi puhelimeen vastannut. Ja sitten siellä oli ihana timanttisormus, eikä maksa kuin kymmenen tuhatta. Saanhan minä senkin ostaa? Osta pois vaan. Enempää ei miekkonen ehtinyt sanoa, kun naisääni jatkoi: Voi kultaseni, löysin myös tosi upeet pitkävartiset ja korkeakorkoiset talvisaappaat. Saanko minä, oma kulta, sellaisetkin vielä ostaa? No osta pois vaan, kuului myöntävä vastaus. Vielä ennen lopettamista nainen vannoi uskollisuuttaan ja sanoi rakastavansa miestään yli kaiken, kun hän on niin ymmärtäväinen. Mies pisti puhelimen pöydälle tuumaten samalla: Kenenkähän kännykkä tuokin mahtoi olla? ja meni saunan löylyyn toisten seuraksi. Janne-niminen painija Jämsästä oli muuttanut asumaan Helsinkiin. Vastaan tallusteli kadulla entinen kilpaveikko ja niinpä he päättivät ottaa pienen kupposen ja muistella samalla menneitä. Mentäiskö vaikka tuohon Hesperiaan? Ehdotti kaveri. Ei se käy, sanoi Janne. Sillä minulla on sinne porttikielto. Mistäs sinä sellaisen olet saanut? uteli kaveri. Viime kerralla tuli erimielisyyttä hovimestarin kanssa. Se oli sellainen kierosilmäinen ja minä suutuspäissäni sanoin sille: Kun minä olin pieni poika neuvoi äiti minulle. Jos sinä Janne juttelet joskus asiakkaitten kanssa, niin katso aina suoraan silmiin, mutta sinähän katselet pitkin nurkkia. Pian tuli sitten roteva portsari ja heitti minut ulos huutaen samalla, ettei minulla ole asiaa tähän ravintolaan. Kuortaneella oli meneillään painileiri. Pari ammatiltaan nuorempaa konstaapelia oli iltakävelyllä läheisellä pururadalla. Heidän luo tuli muuan mies, joka halusi myydä itse keittämäänsä pontikkaa. Tarjosipa aluksi kunnon maistiaiset ja kertoi samalla, että tämä hänen tuote on saanut paikkakunnalla hyvän vastaanoton. Kun konstaapelit olivat ottaneet toisetkin maistiaiset, he ylistivät tuotteen korkeata laatua. Isompi miehistä sanoi kuitenkin, että heillä on niin pienet päivärahat, ettei ole varaa ostaa edes yhtä pulloa, mutta kehottivat kauppamiestä menemään opistonjohtaja Matti Lähdesmäen luo. Matilla on tapana tarjota aina leirin päättäjäiskahvit. Siinä yhteydessä Matti varmasti tahtoisi terästää näin hyvällä tuotteella tarjoilunsa korkeaa laatua. Pajulahden painileiriltä oli kolme nuorempaa konstaapelia ja yksi teknikko livahtanut Lahden seurahuoneelle naistentansseihin ilman valmentajan lupaa. Aamulla olikin sitten edessä tiukka puhuttelu. Vaihtoehtona oli joko välitön lähtö kotiin tai sitten annettujen leirikäskyjen täydellinen noudattaminen. Pian tuli ’syntipukkien’ taholta oma esitys: Älä ihmeessä aja meitä kotiin. Miten me voimme vaimoillemme kertoa syyn leiripotkujen saamisesta? Me teemme kaiken kuten haluat, vakuutettiin valmentajalle. Joka iikka sitten illalla klo 21, kahden lakanan välissä, sanoi valmentaja tiukkana. Kovan leiripäivän iltana meni valmentaja vielä tarkistamaan, että herrat olivat petissään. Kuului kuitenkin kaikkein rohkeimmalta poliisilta kysymys lakanoitten alta: Onko nyt mieles hyvä? Oli kerrottu, että Jämsän pääsiäispainit jouduttiin lopettamaan kätilöitten ja kunnanlääkärin painostuksen takia. He kun olivat sitä mieltä, että synnytyslaitos ruuhkaantui aina yhdeksän kuukauden kuluttua suosittujen pääsiäispainien jälkeen. Tästä väitteestä kimpaantuneena paikallinen painipomo Ernest Eklund asteli lääkärin ja kätilöitten luo ja väitti, että syy ei ollut painijoitten vaan paikallisten isäntien. Kun he kaksi vuorokautta silmä tarkkana seurasivat painikisoja, näkivät pitäviä sidontoja ja miellyttäviä partteri-asentoja, he kotiin mentyä halusivat kokeilla oppimiaan liikkeitä vaimojensa kanssa. Useilla ei oppi mennyt hukkaan, vaan se on tuottanut näkyvää tulosta ja kantanut parhainta satoa paikallisen painiperinteen säilyttämiseksi. Joulupukkipalvelu on ollut monen painiseuran taloudellinen tulolähde. Eräs äiti tilasi aattoillaksi pukin ja pyysi tätä samalla vieraillessaan torumaan perheen isää, joka on viimeaikoina ollut usein ’joron jäljillä’, tarkentaen vielä niitä paikkoja, joissa isäpappa on viihtynyt. Pukki meni sovittuun aikaan vierailulle ja totesi siellä olevan lasten ohella paikalla koko suvun, aina anopista lähtien. Perheen äiti, joka muuten oli pukin tilannut, osoittautui pukin seurakaverin vaimoksi. Hän hääri pukin lähellä mikrofoninsa kanssa niin, että pukin kaikki sanat tallentuivat. Kun tuli pukille vuoro kohdistaa sanottavansa isännälle, ei se ollutkaan helppo tehtävä. Pakko oli pukin kuitenkin palkkansa edestä jotain huomauttaa: Isi onkin nähty viime viikolla Hiittenharjulla naistentansseissa. Silloinkos perheen äiti ei voinut pitää suutaan kiinni vaan riemastuen korotti äänensä, löi käsiään yhteen ja kuuluvasti kysyi: Mistäs se pukki meidän isin kaikki menot tietää? Toisessa paikassa samainen pukki oli odotettu vieras. Pieni poika ei malttanut lauluaankaan loppuun laulaa, vaan kiiruhti ensitöikseen lahjakontin luo ja sieppasi sieltä toivomansa jääkiekkomailan. Lahjojen jako oli vielä kesken kun poika tuli pukin luo ja huusi kovalla äänellä: Saatanan pukki, etkö sinä tiedä että minä olen vasuri. Tuon mailan lapa kun oli kaarella väärään suuntaan. Pukki voi nyt vuosien jälkeen paljastaa, että tästä samasta pojasta on kasvanut erittäin lahjakas painija. Sodankylän Veikkojen painijat olivat kilpareissulla Ruotsin puolella Haaparannassa trassit pikkubussilla. Erkki Aikio, Lauri Lassila, Seppo Mikkola ja Tapani Sammela olivat päättäneet salakuljettaa autossaan seuralleen paininuken ilman tullimaksua. Haaparannan painipomo Olle Björkken oli sen heille hankkinut. Kisojen jälkeen Sodankylän miehet asettivat paininuken transitin lavalle ja pistivät sen päälle kevyen huovan. Tulli pysäytti heidät niin kuin vähän pelättiinkin. Nähtyään nuken lattialla tullimies tiedusteli: Mikäs siinä on? Onneksi oli vähän hämärää, sillä kaamosaika oli pahimmillaan. Sanavalmis Erkki Aikio selitti ääni väristen tullimiehelle: Me olimme Haaparannalla painikisoissa ja tuo kaveri, joka tuossa lattialla makaa loukkaantui hyvin vaikeasti ja on nyt ihan tajuton. Meillä olisi kiire viedä hänet Tornio sairaalaan ensiapua saamaan. Tulli ei enempää kysellyt vaan sanoi: Viekää loukkaantunut pikaisesti sairaalaan, ennen kuin hän kuolee. Matka jatkui ja tämä sairas on hyvin toipunut. Yhä edelleen se tarjoaa painivastusta Sodankylän painimiehistölle. Muuan nuukuudesta tunnettu komea painija seurusteli ison maatilan tyttären kanssa. Kaikin keinoin hän yritti urkkia tältä hänen isänsä varallisuutta. Niinpä hän taas kerran illan hämystä kysäisi tytöltä: Kuinkas paljon niitä metsähehtaareita sinun isältäsi onkaan? Eihän sitä tyttö tiennyt, koska sellaiset asiat eivät häntä kiinnostaneet. Sen sijaan tuo komeakroppainen painiuros oli hänellä mielessä. Raha-asiat kuitenkin kiinnostivat nuorta miestä, eikä aikonut nahkaansa halvalla myydä. Niinpä hän valisti tyttöystäväänsä seuraavalla tavalla: Et sinä voi olla niin epäkohtelias ja huomaamaton isääsi kohtaan, ettet ole kiinnostunut hänen henkilökohtaisista asioista. Sinun pitää ensitöiksesi ottaa selvää, kuinka paljon isälläsi on sitä humisevaa metsää. Katsos kun minäkin olen aikonut antautua metsäalalle. Kotkan poliisilaitoksen poliisimestari Eero ”Kiero” Kettunen otti mielellään painijoita töihin. Tuohon aikaan otettiin miehet suoraan pystymetsästä koeajalle. Poliisikouluun heidät lähetettiin vasta myöhemmin ammattiopetusta saamaan. Veikko Ketola ja Yrjö Koskela saivat ensimmäisenä työpäivänään komeat poliisiasut päälleen. Työtehtäväkseen määräsi Kettunen heille liikenteen tarkkailun Kotkan ja Haminan välisellä tiellä. Tulipa auto vastaan kovalla vauhdilla ja lisäksi pakoputki rämisi huomiota herättävällä tavalla. Ylinopeusmittareita, eikä muitakaan tutkia ollut vielä tuolloin poliisinkäytössä. Veikko Ketola meni välittömästi viittoilemaan auton eteen joka pysähtyi. Hän pyysi kohteliaasti nähtäväkseen kaikki paperit kuljettajalta. Nuoret poliisit tutkivat niitä aikansa ja totesivat: Tämä auto on katsastamaton sekä vielä varastettu. Kuljettajalla ei ole ajokorttia, on pienoisessa hutikassa ja taitaapa olla alaikäinenkin. Mitä ihmettä me nyt teemme, tuumivat nuoret poliisit. Emme ole saaneet mitään koulutusta tällaisen asian hoidossa. Pian Veikko Ketolalla välähti. Hän kertoi Koskelalle hoitavansa tämän asian huomiota herättämättä. Ketola käveli auton kuljettajan luo antoi paperit tälle, löi asennon ja vetäisi kätensä poliisilakin lippaan, niin kuin sotaväessä oli oppinut ja lausui: Kaikki kunnossa, toivotan autoilijalle hyvää matkaa. Näin komeasti avautui virkaura. Molemmista kehittyi ajan myötä ylikonstaapeleita. |
|||
| © 2007 Suomen Painiliitto ry |
|