Kiitos Tampereen EM-painien osallistujille Tampereen Euroopan mestaruuspainit ovat nyt ohi. Tapahtuma keräsi Tampereelle yli 1 000 painijaa, joukkueiden jäseniä, tuomareita sekä painiliittojen edustajaa. Tapahtuma keräsi katsomoihin 10 000 painin ystävää ja viikonlopun kreikkalais-roomalaisen painin aikana katsomot olivat jo lähes täynnä ja tunnelma mahtava. Jarkko Ala-Huikun Euroopan mestaruus kruunasi tapahtuman. Järjestelytoimikunnan näkövinkkelistä järjestelyt sujuivat erinomaisen hyvin kokeneen järjestäjäkaartin käsissä. Kilpailujärjestelyistä vastasivat KOO-VEE, Tampereen Voimailijat ja Tampereen Painiseura. Uusien maiden myötä kilpailujen koko on kasvanut ja edellyttää järjestelyorganisaatiolta paljon työtä. Pullonkaulaksi muodostuu helposti kuljetukset ja majoitus. Painien aikana Tampereen majoituskapasiteetti oli äärirajoillaan, mutta lopulta kaikki löysivät katon päänsä päälle. Kaupungin ja opetusministeriön mukana oli ratkaisevan tärkeää. Rahallisen tuen isojen tapahtumien järjestäminen edellyttää myös jatkuvaa työtä ja tukea. Tampereen Messu- ja urheilukeskus osoittautui erinomaiseksi paikaksi painikilpailuille. Liikuntapalvelujen asiantunteva henkilöstö eli myös tapahtumassa mukana järjestelyorganisaation kanssa. Aineelliset puitteet ovat tärkeät, mutta mikään ei korvaa vapaaehtoisten seuraihmisten aktiivista mukanaoloa. Se on ylivoimaisesti tärkein tekijä onnistuneiden kisojen tekemisessä. Järjestelytoimikunnan puolesta haluan tässä vielä esittää erityiskiitoksen kaikille kisojen järjestämiseen osallistuneille yli 300 talkoolaiselle. Kiitoksia myöskin liittojen edustajille, erityisesti puheenjohtaja Yrjö Tuokolle ja pääsihteeri Pertti Vehviläiselle sekä painiseuroille itselleen sekä muille tapahtuman järjestämiseen osallistuneille. Lehdistö levitti tietoa kilpailujärjestelyistä ja painiurheilusta maailman laajuisesti. Toivottavasti nämä kilpailut osaltaan vievät painiurheilua Suomessa taas hieman eteenpäin. Tapaamisiin Asko Koskinen Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja |
|||
| © 2008 Suomen Painiliitto ry |