Tampereen kaupungin viestintä oppia hakemassa EM-paineissa Tampereen kaupungin viestintäväelle painien EM-kilpailut olivat hyvä tilaisuus oppia suurtapahtumien järjestelyistä. Viestintäyksikkö, matkailumarkkinoinnista vastaava GoTampere ja kaupunkimarkkinointi ovat päättäneet yhteistyössä olla suurtapahtumien mediapalvelussa mukana aiempaa näkyvämmin. Painien EM-kisat nostivat riman heti alkuun korkealle tulevia tapahtumia ajatellen. Yhteistyö tapahtumanjärjestäjän ja kaikkien mukana olleiden tahojen kanssa sujui hienosti. Saimme hyviä neuvoja ja meidät pidettiin koko kevään ajan hyvin ajan tasalla järjestelyjen tilanteesta. Pressiosastolla työskentely antoi meille kaupungin viestintäihmisille hyvän kuvan siitä, mitä meidän kannattaa tarjota tämän kokoluokan tapahtumia seuraaville toimittajille. Toimivat, käyttäjien ja tiloissa työskentelevien henkilöiden tarpeet huomioonottaen tehdyt järjestelyt ovat joka tapauksessa kaikkein tärkeimmät, ja tässä painit onnistuivat erinomaisesti. Erityinen kiitos Suomen Painiliitolle yhteistyöstä Varalan urheiluopistolla järjestetyn toimittajaillan järjestelyissä. Oli hienoa, että Painiliitto päätti jakaa toimittajien ansiomerkit juuri tässä yhteisessä tilaisuudessamme. Nämä kisat jäivät mieleen ”kulissien takaisen” hienon yhteishengen ansiosta – sekä tietysti sen Jarkko Ala-Huikun EM-kullan. ![]() Anna-Maria Maunu viestintäjohtaja Tampereen kaupunki |
|||
| © 2008 Suomen Painiliitto ry |