Painiliitto palkitsi Tampereella Jarkko Ala-Huikku ja Tiina Ylinen parhaat painijat
Painiliitto palkitsi vuoden 2008 parhaat painijat ja taustavaikuttajia miesten kreikkalais-roomalaisen painin SM-kisojen yhteydessä Tampereella. Vuoden painijan palkinnon sai Ilmajoen Kisailijoita edustava Jarkko Ala-Huikku. Hän saavutti Tampereen EM-paineissa ylivoimaisia otteita esittäen Euroopan mestaruuden. Naisten paras on Tiina Ylinen Ilmajoen Kisailijat, hän teki suomalaista painihistoriaa saavuttamalla kotikisoista ensimmäisen yleisen sarjan arvokisamitalin. Ylisen meriitteihin viime vuodelta kuuluu myös junioreiden EM-pronssi.
Junioripainijoista palkittiin Turun Voimamiesten Taisto Lalli, joka oli junioreiden MM-kisoissa vitonen ja oli Suomen edustajana miesten EM-mittelöissä. Naisjunioreiden parhaan palkinnon Ylistarossa naisten ja vapaapainin SM-kisojen yhteydessä Ylistarossa tulee saamaan myös naispainijaksi nimetty Tiina Ylinen.
Valmentajan palkinnon Tampereella pokkasi Liikuntakeskus Pajulahdessa painivalmentajan päätoimista pestiä hoitava Juha Lappalainen ja tuomareista Espoon Urheilijoiden Juha Kunttu. Vuoden 2008 painitiedottajan palkinnon saaja oli YLE:n urheilu.
Vuoden painin seuratekona palkittiin pitkäjänteisestä ja menestynyttä painityötä tehnyt Ilmajoen Kisailijat. Vuoden pisteseuran tittelin sai lähinnä vapaapainissa menestystä niittänyt Helsingin Paini-Miehet. Lisenssiseurana palkittiin vireää nuoriso- ja nassikkapainitoimintaa pyörittävä Järvenpään Voimailijat.
Vuoden painitekona palkittiin huhtikuun EM-painien järjestäminen. Muistopalkinnon Pyynkin palloiluhallissa pokkasivat KOO-VEE:n, Tampereen Painiseuran, Tampereen Voimailijoiden ja Tampereen kaupungin edustajat.
SM-painien järjestäjänä toimineen Tampereen KOO-VEE:n vt. toiminnanjohtaja Asko Takalan rintaan laitettiin kisan avajaisissa Suomen Painiliiton kultainen ansiomerkki.