Mitali jäi saavuttamatta 21. - 26.8.2007 junioreiden MM-painit Peking Kiina Tämän vuoden junioreiden MM-kilpailut painittiin Kiinan maatalousyliopiston uutuutta tuoksuvassa katsojakapasiteetiltään 8500 henkilöä vetävässä urheiluhallissa. China university of Agriculture- halli toimii ensi vuonna myös Olympialaisten painiareenana. Halliin ja kilpailuihin oli selvästi satsattu. Kaikesta näki, että kilpailujen avulla harjoiteltiin ensi vuotta varten. Kisajärjestelyt pelasivat hyvin, ei ollut mitään vastaavanlaisia ongelmia kuin oli esim. viime vuonna miesten MM-kilpailuissa. Tosin pieniä agredetointikorttien saamisen vaikeuksia joillakin oli näissä junioreiden kisoissa oli. Tässä kirjoituksessa kosketellaan pääsin osin kreikkalais-roomalaisesta painia. Yleistä kilpailuista Kreikkalais-roomalaisessa painissa kilpailijoita oli 196 painijaa 43 maasta. Vapaan puolella vastaavat luvut olivat 193 ja 37. Naisten painissa osallistujia oli vastaavasti 156 ja maita 31. Kreikkalaisen puolella Venäjä, Iran ja Turkki saavuttivat kukin kaksi sarjavoittoa. Mitaleissa Venäjä ja Ukraina saivat molemmat neljä mitalia. Kolmen mitalin maita olivat Iran, Turkki ja Azerbaitzan. Ruotsi saavutti yhden pronssin, sarjassa 84 kg Fredrik Schön taisteli itsensä mitaleille. Mattopaini oli edelleen valttia, mutta ei pystypainiakaan voinut passiiviseksi sanoa. On harhaluulo, että pelkällä mattopainilla pärjää kansainvälisellä tasolla. Sarjojen parhaat olivat erittäin agressiivisia ja suorittivat myös pystyssä enemmän liikesuorituksia ja yrityksiä kuin heille hävinneet. Osin havaittavissa oli kuitenkin, että parhaat tekevät pisteen pystyssä sitten kun se oli taktisesti tärkeää. Suorat junttanostot olivat vähentyneet. Paljon haettiin etupuolelta junttakääntöjä ja kravatteja. Tosin tuomarityöskentely salli aika raa´an sulkemisen. Matossa keskityttiin enemmän päällä olijaan kuin alla olijaan. Tässä en morkkaa tuomarityöskentelyä, sillä junttatilanne on ottelussa erittäin vaikea saada tasapuolisesti oikeaksi molemmille painijoille. Erityisen tärkeä nykyisillä säännöillä on rullauksen puolustaminen! Timo Kallion mitaliottelu jäi 4 sekunnin päähän Kreikkalais-roomalaisessa painissa oli Suomesta mukana 4 painijaa. Sarjassa 66 kiloa mukana oli Varkauden Tarmon Henry Hakala, sarjassa 74 kg Korson Vedon Tuomas Tarino sekä sarjoissa 84 ja 96 kg Turun Voimamiesten kaksikko Timo Kallio ja Taisto Lalli. Huoltojoukkoina kilpailuissa toimi allekirjoittaneen lisäksi liiton päävalmentaja Mikael Lindgren. Päävalmentaja oli Olympiakomitean lähettämänä ja kustantamana katsastamassa tulevaa painin olympia-arenaa ja kaupunkia. Henry Hakala paini mielestäni omalla tasollaan. Nouseminen mitalitaistoihin olisi mielestäni ollut nyt kiven takana. Voimaa ja kovaa tahtoa tässä kaverissa on, mutta painiäly ja taktiikka on vielä lapsen kengissä. Mattopaini liian yksipuolista ja pystystä on vielä enemmän parannettavaa. Hakala oli sarjassa 10. Tarinon osalta ensimmäisen ottelun jälkeen kaikki näytti hyvältä, mutta toisessa ottelussa saksalaista vastaa Tuomakselta taktiikka petti. Liian paljon antoi kaverille pisteitä pystystä. Kaveri osasi kyllä hyvin käsivedon ja sylille tulon. Tuomas lähti liian rohkeasti haastamaan kaveria pystystä. Kaveri olisi ollut matossa voitettavissa. Seuraavassa ottelussa Latvian kaveri oli erittäin passiivinen pystyssä saksalaisen kanssa ja hoiteli kaverin matossa nostolla. Latvialainen pääsi pronssille. Seuraavissa arvokilpailussa Tuomas ottanee mitalin? Tämä kisa meni pettymyksen piikkiin. Tarino sarjan tuloslistalla 12. Mielestäni näissä kilpailuissa Timo Kallio osoitti olevansa suurten kilpailujen mies. Todella hieno taistelu, kovemman lohkokaavion kautta Kallio oli lähes mitaliotteluissa. Itse asiassa mitaliottelu jäi neljän sekunnin päähän, kun georgialainen sai nostettua harmittavasti pisteen takavyön. Timpalla on todella vahvoja aseita matossa ja kuntokin on vuodessa mennyt eteenpäin. Kallio oli sarjassa 10. Taisto Lalli otti ensi selkeän voiton slovenialaisesta, mutta kazakstanilainen olisi kyllä ollut voitettavissa. Kazakstanin mies oli kilpailuissa lopulta 3. Taistolla tulee vielä otteluissa poikamaisia kömmähdyksiä, mutta on ehdottomasti tulevaisuuden lupaus isoihin sarjoihin. Lalli oli sarjan tuloslistalla 9. Suomalaisten ottelut ja analyysi 66 kg (31 osanottajaa): Henry Hakala - Francisco Barrio Argentiina 2-0 (2-0, 3-0) Ruslan Belkhoroev Venäjä - Hakala 2-0 (2-0, 6-0) Hakala - Vladimir Zaporojan Moldova 2-1 (0-6, 1-1, 5-3) Rafig Huseynov Azerbaidzan - Hakala 2-0 (6-0, 3-2) Hakala sarjan tuloslistalla 10. Henkka paini mielestäni omalla tasollaan. Nouseminen mitalitaistoihin olisi mielestäni ollut nyt kiven takana. Voimaa ja kovaa tahtoa tässä kaverissa on, mutta painiäly ja taktiikka on vielä lapsen kengissä. Mattopaini liian yksipuolista ja pystystä on vielä enemmän parannettavaa 74 kg (27 osanottajaa): Tuomas Tarino - Jin Kyong-Wook Korea 2-1 (3-0, 0-4, 1-1) Tarino - Damian Hartman Saksa 0-2 (1-2, 3-4) Tarino sarjan tuloslistalla 12. Ensimmäisen ottelun jälkeen kaikki näytti hyvältä, mutta toisessa ottelussa Saksalaista vastaa Tuomakselta taktiikka petti. Liian paljon antoi kaverille pisteitä pystystä. Kaveri osasi kyllä hyvin käsivedon ja sylilletulon. Tuomas lähti liian rohkeasti haastamaan kaveria pystystä. Kaveri olisi ollut matossa voitettavissa. Seuraavassa ottelussa latvian kaveri oli erittäin passiivinen pystyssä sakun kanssa ja hoiteli kaverin matossa nostolla. Latvialainen pääsi pronsille. Seuraavissa arvokilpailussa Tuomas ottaa mitalin!!! Tämä kisa meni pettymyksen piikkiin. 84 kg (31 osanottajaa): Timo Kallio - Dean van Zyl Etelä-Afrikka 2-0 (4-0, 7-0) Kallio - Ihar Litoshyk Valko-Venäjä 2-0 (3-0, 4-0) Sergo Ninua Georgia - Kallio 2-1 (0-3, 2-1, 2-0) Kallio sarjan tuloslistalla 7. Mielestäni näissä kilpailuissa Timppa osoitti olevansa suurten kilpailujen mies. Todella hieno taistelu kovemman lohkokaavion kautta lähes mitaliotteluihin. Itse asiassa mitaliottelu jäi neljän sekunnin päähän, kun Georgialainen sai nostettua harmittavasti pisteen takavyön. Timpalla on todella vahvoja aseita matossa ja kuntokin on vuodessa mennyt eteenpäin. 96 kg (23 osanottajaa): Taisto Lalli - Dejan Sernek Slovenia 2-0 (5-0, 5-0) Lalli - N. Tinaliyev Kazakstan 1-2 (0-3, 3-2, 1-4) Lalli sarjan tuloslistalla 9. Taisto otti ensi selkeän voiton slovenialaisesta, mutta kasakki olisi kyllä ollut voitettavissa. Kasakki oli kilpailuissa lopulta 3. Taistolla tulee vielä otteluissa poikamaisia kömmähdyksiä, mutta on ehdottomasti tulevaisuuden lupaus isoihin sarjoihin Teksti: Juha Virtanen |
|||
| © 2007 Suomen Painiliitto ry |