3 / 2007 | Julkaisupäivä 28.9.2007 / www.painiliitto.net


27.- 29.6.2007 Belgrad Serbia
Naisjunioreiden EM–painit

Naisjunioreiden EM–kilpailuihin lähti Suomesta iskukykyinen joukkue. Tiina Ylinen sarjaan 44 kg, Sarianne Savola 48 kg ja Tiina Vainionpää 51 kg. Kaikilla joukkueen jäsenillä oli aikaisemmista arvokisoista mitali taskussa.

Naiset jatkoivat mitalikannassa jälleen. Tiina Ylinen paini hienot kilpailut ja voitti pronssia. Tiinan paini oli tahdonvoimaista ja päättäväistä. Suomalaiset naispainijat ovat saavuttaneet nyt 5 mitalia kadettien ja junioreiden arvokilpailuista. Tiina on ensimmäinen, jolla on kaksi mitalia. Suorituksen arvoa nostaa se, että mitali tuli jälleen heti juniorisarjaan siirryttyä.

Olosuhteet:
Saavuimme päivää ennen ensimmäistä punnituspäivää kisapaikalle. Koneesta ulos tultuamme kuuma ilma löi vasten kasvoja. Tuli mieleen, että siitä on jälleen kauan kun tällaisissa olosuhteissa on tullut käytyä. Jälkeenpäin kuulin tuomariltamme Stevo Petrovicilta, että tuona tulopäivänä oli mittarissa 39 astetta. Eikä siinä vielä kaikki. Hotellihuoneissa ei ollut ilmastointia lainkaan, televisiosta puhumattakaan.

Onneksi läpöasteet putosivat jo seuraavana päivänä siedettävään 27 asteeseen. Painot lähtivät ”leikitellen” vaikka kotimaassa oli siitäkin murhetta. Kuljetuksia kisapaikalle oli aluksi vain yksi lähtö ja turvauduimme useasti taksiin, joka ei onneksi paljoa maksanut (4 euroa sivu).

Belgradissa ei suomalaisuutta kannattanut mainostaa. Politiikan jäljet ovat aiheuttaneet sen, että suomalaiset eivät ole ihan parhaassa huudossa Serbiassa. Ei siitä kuitenkaan meille mitään suurempaa harmia tullut, mutta se kyllä huomattiin monessa tilanteessa akretoinnista alkaen aina muihin palveluihin.

Suomalaisten ottelut:

44 kg: Tiina Ylinen Kuortaneen Kunto 3.

Tiina Ylinen - Marinela Coanda Romania 2-0 (1-0, 7-3)
Romanialainen tuli vahvasti yhteen käteen ja aiheutti Tiinalle aluksi ongelmia, kun hän ei päässyt painimaan omaa painiaan. Tarvittava piste kuitenkin tuli ensimmäisen arän loppupuolella. Toisessa erässä nähtii sitten normaalia Tiinaa ja pisteitä alkoi tulla. Tiina vei toisen erän varmuudella pistein 7-3.

Tiina Ylinen - Anita Zdrodowska Puola sv. 0.29 (3-1)
Puolalainen oli menestynyt 44 kg sarjassa hyvin jo parina vuotena. Tiina ei ole kohdannut häntä aikaisemmin. Ottelun alussa puolalainen tuli heti jalkaan ja otti pisteen, mutta Tiina sai jälkitilanteesta linkkarin kiinni ja selätti. Ottelu oli ohi alle puolessa minuutissa. Heti perään jännitettiin tuleeko semifinaaliin vastaan ruotsalainen vai venäläinen. Ruotsalaisen Tiina voitti Hans Von Zons turnauksen finaalissa. Niissä kisoissa ruotsalainen voitti samassa vaiheessa venäläisen. Tällä kertaa tiukan ottelun vei venäläinen ja tuli siis seuraavaan otteluun loppuottelupaikasta.

Tiina Ylinen - Elena Gnatenko Venäjä 0-2 (0-1, 1-1)
Ottelu oli tasainen. Venäläinen oli käsistään vahvempi ja hallitsi paremmin tilanteita. Harmittavasti pienimmällä mahdollisella tuloksella 0-1 ja 0-1 venäläinen meni finaaliin.

Pronssiottelu
Tiina Ylinen - Linda Larsson Ruotsi sv. 1. jaksolla ajassa 1.23 (4-0 tilanteessa).
Ottelusta odotettiin ennalta tiukkaa vääntöä. Olihan Hans Von Zons turnauksessa vastaava ottelu kolmen erän mittainen. Alku olikin tarkaan, mutta kun Tiinalle tuli paikka, hän suorastaan runnoi linkkarilla vastustajan selälleen. Hienoon ja vapauttavaan fiilikseen päättyi Tiinan urakka. Tavoite täyttyi.

Tiinan kanssa samalla puolella lohkoa oli kaikki sarjan kolme kovinta painijaa. Aivan nappiin ei mennyt, mutta mitaliin täytyy olla todella tyytyväinen. Mitali on aina mitali.



Nuoruutta ja kokemusta. Kuortaneen Kunnon EM-pronssimitalisti Tiina Ylistä Vantaan lentoasemalla Serbiasta vastaanottamassa kuusinkertainen veteraanien maailmanmestari Arto Savolainen. (kuva: Simo Ylinen)

48 kg: Sarianne Savola Lappajärven Veikot 7.

Sarianne Savola - Henrietta Slattum Norja 2-0 (2-0, 1-0) Ensimmäiseen otteluun tuli tuntematon vastustaja Gudrun Slattum Norjasta. Sariannen paini oli hermostunutta ja jännittynyttä. Sarianne otti kuitenkin rutiininomaisesti voiton (2-0,1-0).

Sarianne Savola - Lenka Matejova Slovakia 0-2 (1-2, 1-3)
Toisella kierroksella vastaan tuli Slovakia Lenka Matejova. Vastustajan piti olla voitettavissa, koska hänellä ei suurempia meriittejä ole aikaisemmilta vuosilta. Toisaalta uusia tyttöjä putkahtaa koko ajan esiin ja tilastoja ei kannata aina ottaa vakavasti. Matejova oli jotenkin fyysisesti vahvempi ja Sariannen yritykset olivat jotain muuta kuin hänen normaaleja liikkeitä. Kokonaiskuva oli sellainen, että kevään kirjoitukset ja pääsykoelukemiset ja niihin liittynyt vähäinen kilpaileminen olivat vaikuttaneet eritoten painituntumaan, varmuuteen ja ehkä sitä kautta hiukan itseluottamukseenkin.

Nämä kouluasiat on kuitenkin hoidettava silloin kun rauta on niin sanotusti kuumaa. Yllättävää oli nimenomaan se vaikutuksen voimakkuus, eritoten kun harjoittelumäärissä/kovuudessa ei paljoa eroa aikaisempiin valmistautumisiin ollut. Ponnistelu lukupuolella kuormittaa henkisellä puolella valtavasti ja vie voimavaroja fyysisen puolen kehitykseltä. Valmistautuminen joka tapauksessa oli opettavainenkin. Tämä hetkittäinen satsaus lukemiseen toivottavasti tuo Sariannelle opiskelupaikan oikeustieteelliseen ja valmistautuminen seuraaviin arvokisoihin pääsee jatkumaan toivotulla tavalla.

51 kg: Tiina Vainionpää Haukiputaan Heitto 13.

Tiina Vainionpää - Oleksandra Kohut Ukraina 0-2 (0-4) (0-3).
Tiinalla oli kova vastustaja. Kohut on moninkertainen arvokisamitalisti. Junioreiden EM ja MM 1. ja jopa naisten EM 3. Ukrainalainen otti varmat pisteet pois. Odotimme, että ukrainalainen menisi ilman muuta finaaliin, mutta hävisi yllättäen selälleen venäläiselle. Näin Tiinan kisat jäivät harmittavasti yhteen otteluun.

Teksti: Hannu Rantala (osa tekstistä julkaistu Molskissa 3 / 2007)



 
 © 2007 Suomen Painiliitto ry