3 / 2007 | Julkaisupäivä 28.9.2007 / www.painiliitto.net


28. - 29.7.2007 Varsova Puola
Poikien kreikkalais-roomalaisen painin EM-kilpailut

Suomen joukkue kokoontui normaalisti Helsinki-Vantaa lentoaseman kahviossa. Ainoastaan Petteri Martikainen uupui joukosta, sillä hän odotteli meitä jo Varsovassa. Matkat taittuivat mukavasti mennen tullen ilman kommelluksia. Ainoastaan tuomarimme Juha Kunttu panikoi hieman paluumatkan kuljetusta kentälle. Suomen joukkueelle kun ei ollutkaan järjestetty kuljetusta kentälle, vaikka olin asian sopinut. Myönnetään sen verran, että sovin asiasta ehkä väärän henkilön kanssa. Pääsimme kentälle kuitenkin tyylikkäästi taksilla ja hintakaan ei päätä huimannut.

Itse kisapaikka ja muut olosuhteet olivat huippuluokkaa. Miinuksena voidaan pitää sitä, että bussikuljetuksissa ei ollut huomioitu punnitusryhmille järkeviä aikatauluja.

Kisoissa haettiin mielestäni selkeästi pisteitä pystystä ja näin etua ensimmäiseen mattovuoroon. Suorat junttanostot ovat edelleen vähenemään päin. Pinnan rullit ja takavyönostot ovat kovaa valuuttaa. Kravattia haki oikeastaan vain sarjan 69 kg voittanut Unkarin Daniel Hlavati, sillä hän hoitelikin koko sarjan. Selätyksiä oli paljon. Tuomari linja oli hyvä ja oikeudenmukainen. Kisojen valvojana toiminut Suomen Karri Toivola piti siitä huolen, myös Juha Kunttu hoiteli tehtävänsä mallikkaasti.

Suomalaisten paini oli tiukoissa paikoissa ponnetonta ja taistelumieli oli jäänyt jonnekin.

Ei uskallettu vastata vastustajan rajuihin hyökkäyksiin. Kisojen jälkeen mietittiin poikien kanssa syitä tähän ilmiöön. Yksi syy on ehkä kovien kansainvälisten otteluiden puuttuminen. Tämä ei kuitenkaan selitä sitä, että matolla ei näy raakaa taistelumieltä ja halua voittaa. Jatkossa leirityksessä tullaan lisäämään edelleen taistelutilanteita ja koetetaan parantaa painijoiden asennetta tiukkaan ja määrätietoiseen harjoitteluun. Oma halu menestyä ja tehdä rajusti töitä on tie sinne menestykseen. Muistettava kuitenkin on, että nämä kisat ovat vain välietappeja matkalla kansainväliselle huipulle miesten sarjoihin. Kokemukset opettaa ja niistä on otettava opiksi, kuin myös hyvät kuntopohjat on tehtävä jo nuorena.

Valmentajana olin myös itse pettynyt kisan tuloksiin. Eniten harmitti, että en saanut poikia sellaisiin hurmokseen missä aitaa kaatuu ja matto paukkuu. Nyt suuntaamme kuitenkin eteenpäin uudella innolla emmekä jää tuleen makaamaan. Töitä pitää tehdä ja periksi ei anneta!

Kiitokset lähetän valmentajakollega ja sotakaveri Åke Lindgrenille hyvästä yhteistyöstä. Kiitos!

Mukana olleille painijoille hatunnosto hienosta käytöksestä ja innostuksesta seurata kisat tiiviisti loppuun asti, vaikka oma urakka olikin ohi ja pettymys varmasti suuri.

Suomalaisten ottelut:

42 kg Petteri Martikainen 9.

Iurie Olednic Moldova 2-0 (8-2, 5-2)
Mindia Tsulukidze Kreikka 0-2 (1-2, 0-6)
Amet Yuldashev Ukraina 0-2 (0-4, 0-6)

Petterin ensimmäinen ottelu oli täynnä vauhdikkaita mattotilanteita ja ne kääntyivät vielä hienosti Petterille.
Jatkossa oma mattopuolustus oli liian pehmeä näihin karkeloihin.
Tulevaisuus näyttää kumman painimuodon hän valitsee.
Lahjoja varmasti löytyy molempiin!

54 kg Niko Ohukainen 16.

Arad Aliyev Azerbaidzan 0-2 (0-4, 1-2)

Niko tsemppaili ajoittain ihan hyvin. Azeri oli kuitenkin aggressiivisempi ja halusi selkeästi enemmän voittaa.
Parempaa venymistä olisi kaivattu.

58 kg Joonas Kyllönen 15.


Benedikt Puffer Itävalta 1-2 (2-5, 2-1, 1-5)

Joonas oli painillisesti mielestäni tässä ottelussa parempi,
mutta itävaltalainen oli parempi juntannostaja ja hoitelikin sen avulla ottelun kotiin.
Joonaksen junttapuolustus vasemmalle oli hieman epävarma.
Joonas olisi saanut vain rohkeammin hakea ratkaisuja pystystä, koska rahkeet siihen riittävät.

63 kg Sasu Kaasinen 14.

Eric Meskunec Liettua 2-0 (3-0, 6-0)
Maxim Aliev Venäjä 0-2 (0-5, 0-3)

Sasun ensimmäinen ottelu oli järkevää painia ja kaikki mielestäni toimi.
Toisessa ottelussa Sasu oli kuitenkin kuin varjo aikaisemmasta.
Ikään kuin jokin lukko olisi ollut päällä, mutta se aukeaa varmasti kokemuksen myötä.


69 kg Robertino Palmroth 7.

K.Kalnakarklis Latvia 2-0 (3-2, 3-0)
Kancho Yordanov Bulgaria 2-0 (4-0, 5-0)
Jan Ritter Kreikka 1-2 (6-0, 0-4, 1-2)

Robertino aloitti nihkeästi, mutta voitto oli kuitenkin tärkeä. Toisessa oli ottelussa jo erittäin pirteää painia.
Kolmaskin ottelu lähti vahvasti käyntiin, Saksalainen kuitenkin innostui taisteluun ja otti tahtovoiton.



Teksti: Juha Lappalainen
Kuva: Pekka Martikainen



 
 © 2007 Suomen Painiliitto ry