Väärä matto, väärä painija
Pikkupainijoiden kisamatkalla vain vanhemmat väsyivät

Perjantaina kello 14.25 painijoiden kisabussi käänsi nupin kohti pohjoista. Samaan aikaan painijat käänsivät ääninupit kaakkoon, ja matka Vaasaan alkoi painijoiden reissuille ominaisissa riehakkaissa tunnelmissa. Bussi oli lastattu Koululiikuntaliiton mestaruuspaineihin matkaavilla painijoilla, valmentajilla, huoltajilla ja kannustajilla. Illan hämärtyessä saapui joukko majapaikkaansa Hostel Vaasaan, jossa matkalla puutuneita jalkoja piti verrytellä mm. juoksemalla pitkin hotellin käytäviä, mikä oli Lauri Ruhasen mukaan illan parasta antia. – Ja seinillekin olisi ollut kiva hyppiä, lisäsi Roope Luostarinen.

”Soiteltiin me sängystä vielä pilareita”

Lauantai-aamu valkeni aurinkoisena ja lähes kukonlaulun aikaan sängyistä nousi unisia tyttöjä ja poikia, jotka vetivät painitrikoot ja verkkarit niskaan ja suunnistivat kisapaikalle. Niin teki myös lähes 400 muuta painijaa ympäri Suomen, joten punnituksessa riitti vilskettä ja vilinää.

Otteluita käytiin kolmella molskilla ja huoltajien tärkeä tehtävä oli seurata ottelulistoja ja huolehtia siitä, että painijat olivat ajoissa oikealla matolla oikean väriset trikoot päällä. Joskus keskittyminen herpaantui, ja Teemu Timonen huomasi äkkiä jotain yllättävää: - Minä johdin ottelua jo 6-0, kun selvisi, että tämä on väärä matto ja väärä vastustaja. Juoksin nopeasti painimaan toiselle matolle, ja voitin sen ottelun 7-0, Teemu kuvaili kömmähdystä nauraen. Mitä luulette, että painijat tekivät parin tunnin väliajalla. Lepäsivät ja keräsivät voimia? Väärin! Nämä ikiliikkujat pelasivat jalkapallon, käsipallon ja rugbyn yhdistelmää, jossa pallon perässä mentiin täysillä juosten tiukkaa painikontaktia kaihtamatta.

Ilta seitsemän jälkeen tiukan päiväpuristuksen tehnyt ryhmä pääsi takaisin majapaikkaan ja oletettavasti suoraan nukkumaan. Väärin jälleen! Muut painelivat saunaan, mutta Ronja ei sinne malttanut mennä, vaan hän viiletti pitkin hotellin käytäviä yksipyöräisellään. Saunan jälkeen Arttu Matilainen ja Mike Mesiäinen viihdyttivät venäläisiä kuorofestivaaleille osallistuvia tyttöjä terävillä tarinoillaan. Yhteisen kielen puuttuminen ei keskustelua haitannut, vaan suomi-venäjä-englanti yhdistelmä toimi hyvin, pojat vakuuttelivat. Suomi-Ruotsi jääkiekko-ottelun toisen erän jälkeen oli valmentaja taas tiukkana, ja komensi kaikki nukkumaan.

– Kyllä me vielä sängystä soiteltiin pilareita, paljasti Robin Luostarinen salaperäisen näköisenä.

”Huomasin äkkiä, että varmaan voitan”

Sunnuntaina kilpailut alkoivat kymmeneltä ja ensimmäisenä matolle asteli Ronja Luostarinen. Hän voitti ottelun, ja matolta palasi iloinen tyttö: - Minua jännitti etukäteen niin kovasti, että vatsaan sattui, hän kertasi ottelua. – Mutta kun tuomari puhalsi pilliin, jännitys katosi. Huomasin aika äkkiä, että varmaankin voitan. Päätin vain tehdä niin kuin valmentaja käskee, ja yrittää niskalenkkiä. Otin myös vahingossa yhden kerran jalasta kiinni, vaikka kreikkalais-roomalaisessa painissa ei niin saa tehdä, Ronja kertaili jännittäviä hetkiä. – Kannustusjoukkojen huudot antoivat vielä lisää voimaa, ja kun isä huusi, että ”Älä luovuta”, jaksoin rutistaa loppuun saakka. Kun tuomari sitten nosti käteni ylös voiton merkiksi, ajattelin että vihdoinkin!

Ronja pääsi lopulta pronssiotteluun saakka, mutta häviö siinä toi neljännen sijan. Sitä hän ei kauan murehtinut, vaan kannusti jo pian seuratovereitaan, joista veljensä Roope voitti pronssia ja Tuomas Kataja hopeaa.

”Ketään ei jätetty ulkopuolelle”

Paluumatkalla valmentaja Matilainen ehti miettiä viikonlopun kulkua, ja oli siihen varsin tyytyväinen.

– Reissu oli loistava. Paransimme huomattavasti viime vuoden tilannetta, jolloin saavutimme yhden neljännen sijan. Nyt tuli kaksi mitalia ja kaksi neljättä sijaa, hän myhäili

– Lisäksi mukana oli muutama painija ihan oppia hakemassa, ja hekin painivat hyvin, vaikka eivät alkueristä jatkoon päässeetkään, Matilainen kiitteli. Kisamatkat ovat tärkeitä myös siksi, että niissä yhteishenki lujittuu. – Koko joukko liikkui ja toimi saumattomasti yhteen, eikä ketään ei jätetty ulkopuolelle. Ja kun lapsilta kysyi, miten reissu oli mennyt, kaikui bussissa yhteen ääneen:

– Mahtava reissu!



Pojat painivat ja pitivät hauskaa. Käytävähipan tiimellyksessä he malttoivat pysähtyä yhteiskuvaan; vas. Lauri Ruhanen, Roope Luostarinen, Matias Kataja, Teemu Timonen ja Tuomas Kataja.



Tässä linja-autossa oli todellista tunnelmaa! Toisen kisapäivän jälkeen vanhempia jo hieman väsytti, mutta painijoilla riitti virtaa – ja sen kuuli.



Valmentaja Kari Matilaisen tiivis tehtävä oli olla jokaisessa ottelussa painijoiden kulmalla. Hän seurasi tilanteet tarkkaan sekä huusi tarpeen mukaan ohjeita ja kannustusta.



Painin ohella Ronja Luostarinen harrastaa sirkuskoulua. Kuukausi sitten opittu taito keräsi ihailevia katseita. Moni yritti samaa, mutta kukaan ei pysynyt pystyssä.

Teksti ja kuvat: Mari Mäkinen