Naisten ja vapaapainin olympiakarsinnat

Tampereen EM–kilpailuiden ja sen jälkeisten olympiakarsintaturnausten tulos oli se, ettei Suomesta lähde yhtään vapaapainijaa Pekingiin. Tilanne vapaapainissa on tällä hetkellä se, että paikan saavuttamiseen olisi tarvittu annos tuuriakin mukaan. Totuus on kuitenkin se, että huippumme Jouni Rosenlöfiä ja Hajar Ashtiania lukuun ottamatta ovat vielä kovin nuoria näihin kuvioihin.

Miesten puolella ainoastaan Jouni Rosenlöfillä on pitkä ja suhteellisen pitkäjänteinen satsaus huipulle. EM–kilpailuissa Jouni paini elämänsä parasta painia ja antoi pienen siemenen toivon, että hyvänä päivänä hän onnistuu ottamaan olympiakisapaikan. Tampereella Jouni johti kolmea jaksoa neljästä käymästään. Molemmat vastustajat sijoittuivat kilpailussa lopulta hyvin (2. ja 5.). Olympiakarsintaturnaukset eivät kuitenkaan sujuneet yhtä mallikkaasti. Tampereella nähty paini oli intensiivistä ja tehokasta. Virheitä tietenkin tuli johdon pitämisessä. Karsintaturnauksissa ei nähty yhtä tulisieluista Jouni ja tuloksena oli yksi voitto jälkimmäisessä turnauksessa. Jouni on mennyt hitaasti, mutta varmasti koko ajan eteenpäin ja toivotaan, että kamppailee paikoista vielä seuraaviin olympiakisoihin.

Naisten puolella Tampereella saavutettu mitali oli oivaa jatkoa alle 17v ja 20v arvokisamitaleille. Tiina Ylinen on selkeästi kilpailijatyyppi ja hän yllätti varmasti kaikki Tampereella ottamalla juniori-ikäisenä Suomen kaikkien aikojen ensimmäisen naisten sarjan EM –mitalin.

Sarjassa 48 kg Suomessa on hyvä taso. Keskinäinen kilpailu varmasti nostaa painijoita uudelle tasolle. Vielä ei tasonnousu riittänyt, mutta suurin osa parhaista tytöistä on ikäluokkaa 17-20v.

Hajar Ashtiani sai ensimmäisen mahdollisuuden Edmontonissa. Hajar hävisi ainoa ottelunsa bulgarialaiselle Juliette Okotille jaksoin 1-0, 2-0.

Haaparannassa 48 kg:n sarjassa Suomea edusti nousukunnossa ollut Sarianne Savola. Muutamaa viikkoa aikaisemmin Sarianne paini hyvin Saksan FILA turnauksessa ja se lupasi hyvää Haaparantaan. Siellä kaikki ennakolta kovinta tuli samaan lohkonpäähän. Tappio Italian De Paola Francinelle oli niukka 1-0, 1-0, ensimmäinen jakso kaiken lisäksi hiukan kyseenalaisesti. Francine hävisi kolmieräisen trillerin jälkeen seuraavan ottelunsa Kazastanin Bakatyukille. Bakatyuk otti lopulta olympiapaikan.

Tiina Vainionpään suoritus Haaparannassa oli positiivinen. Vaikka olympiapaikkaa ei tullutkaan, tuli kolme ottelua ja antoisaa kokemusta jatkoa ajatellen. Tiina on -87 syntynyt ja vuosia vielä edessä. Tiina voitti ensimmäisessä ottelussaan Uzbekistanin tytön selkeästi 2-0, 4-0. Toisessa ottelussa tuli hyvästä taistelusta huolimatta tappio jaksoin 2-1 romanialaiselle Ana Pavalille. Paval voitti lopulta koko sarjan voittaen semifinaalissa Italialaisen ja finaalissa Mongolialaisen. Keräilyissä tuli tappio kreikkalaiselle. Sama tyttö oli Tiinaa vastassa myös Tampereella. Tiina hävisi olympiakarsintojen voittajalle ja kolmoselle. Tiina on selkeästi ottamassa uutta kehitysaskelta. Vuoden 2005 alle 17 v. EM 2. on puurtanut muutaman vuoden samoissa asemissa ja nyt alkaa tapahtua. Toivottavasti tämä siivittää Tiinan jatkoharjoittelua, sillä nyt 20 v. Tiinan päätavoite ikänsä puolesta sopii seuraaviin ja sitä seuraaviin olympialaisiin.

Katseet tulevaisuuteen

Nyt on jo varmaa, että Suomen naiset tavoittelevat vakavasti olympiapaikkoja seuraaviin olympialaisiin. Alanen, Ylinen, Vainionpää ja Savola ovat silloin 21 - 24 vuotiaita. Tämä joukko on jo nyt päässyt tulietäisyydelle ja uskon, että naisten sarjojen läpimurto tapahtuu aivan 2-3 vuoden sisällä.

Miesten puolella Rosenlöfin ja Hyytiäisten jälkeen on ammottava aukko. Tulossa on nyt 16 -19 v. ikäluokka, jossa on useita lahjakkaita poikia. Seuraavat olympialaiset vaan saattavat tulla hiukan liian aikaisin tälle ryhmälle. Miesten sarjoissa menestyjien keski-ikä on 26 ikävuoden kohdalla eli siis selkeästi naisia korkeammalla.



Hannu Rantala