Ylä-Tikkurilan Kipinän vuosittaisen kansainvälisen painiturnauksen Vantaa Painicupin naisvetoinen johtoryhmä on saanut tänä vuonna merkittävän tunnustuksen; opetusministeriön myöntämän Piikkarit- kunniamaininnan. Vuodesta 1995 lähtien Piikkarit-palkinto ja kunniamaininnat on myönnetty vuosittain merkittävästä sukupuolten välistä tasa- ja moniarvoisuutta edistäneestä työstä liikunnassa ja urheilussa.
Tänä vuonna pääpalkinnon saa Suomen Pesäpalloliitto ja kunniamaininnat Vantaa Painicupin johtoryhmän lisäksi Sirpa Makkonen ja Ulla-Maija Paavilainen.
Johtoryhmään kuuluvat kunniamaininnalla palkittavat naiset ovat Sari Busi, Hanna-Liisa Hartikainen, Tuija Hermansson, Minna Kerko ja Mari Mäkinen. Energinen naistiimi on luotsannut kilpailua jo vuosia, tehden siitä kovatasoisimman ja arvostetuimman kansainvälisen painikilpailun Suomessa. Tieto kilpailun erinomaisista järjestelyistä on kiirinyt myös maailmalle, ja osanottajien määrä on jatkuvasti lisääntynyt. Tämä naisryhmä on ainoa laatuaan maailmassa, sillä missään muualla ei kansainvälistä painikilpailua järjestetä naisten johtamana.
Kilpailuiden johtaja Tuija Hermansson iloitsee ryhmän saadusta tunnustuksesta:
- tasa-arvon nimissä tämä ei ole vain johtoryhmän palkinto, vaan jaamme sen koko motivoituneen ja tehokkaan Ylä-Tikkurilan Kipinän talkooryhmän kanssa. Olemme äärettömän ylpeitä siitä, että näin arvovaltainen raati on huomioinut vuosien työn myöntämällä meille tämän valtakunnallisen palkinnon. Intohimoisina paini-ihmisinä iloitsemme myös siitä, että paini lajina saa tällaista huomiota.
Palkinto luovutettiin 13.6.2008 Mikkelissä Promoting Equality in Sport -seminaarin yhteydessä.