Painijoilla takana kova kevät

Tampereen EM -kisat on jo moneen otteeseen todettu suomalaisittain katsottuna menestykseksi, mutta. Laitoin tuon mutta -sanan sen vuoksi, että aina voidaan jossitella ja pohdiskella vielä paremmasta tuloksesta. Ne kaivatut olympiapaikat kun jäivät hipaisua vaille vieraille. Kuten sitten myös keväällä kovissa karsintakilpailuissa EM-kisojen jälkeen. Valmennusjohdossa tiedostettiin etukäteen kaikkien karsintakisojen kovuus ja täydellisen onnistumisen vaatimus olympiapaikan saamiseksi.

Jarkko Ala-Huikun Euroopan mestaruus on mittansa väärti ja hyvin ansaittu. Samoin myös naisten puolella Ylisen Tiinan saavuttama pronssimitali. Molemmat ottavat arvokkaasti paikkansa suomalaisessa painihistoriassa. Tähän samaan on hyvä todeta myös lähes pronssiottelijat Jani Haapamäki ja Valtteri Moisio, muutamaa pistettä vaille hyvä.

Tampereen EM -kisajoukkueemme oli varustettu kaikilla niillä tukijoukoilla, mitä valmentajamme halusivat ennen kisoja ja kisojen ajaksi. Valmistautumiseen käytettiin myös ne panokset, mitä valmentajat katsoivat tarpeelliseksi ladata ja käyttää. Valmentajan painajaiseltakaan, eli loukkaantumisilta ennen kisoja, emme välttyneet. Raju laji vaatii joskus, valitettavasti, kovan veron.

Valmentajien Mikael Lindgren, Juhat Virtanen ja Lappalainen yhteistoiminta koko kisojen ajan oli sujuvaa ja toiminta ammattimaista joukkuettamme kannustavaa.

Olen edelleen vakuuttunut siitä, että karsintakilpailuihin valittiin tällä hetkellä maamme parhaat ja kovakuntoisimmat painijat. Valitettavasti painijamme eivät onnistuneet lisäpaikkojen metsästyksessä ja tästä jokaisen paini-ihmisen on oltava aidosti huolissaan. Jälkiviisasteluihin ei ole perusteita. Kaikki painijamme ja valmentajamme tekivät parastaan, siitä olen varma.

Mutta miksi, ainakin minulle jäi sellainen vaikutelma, että ajoittain suomalaiselta ottelijalta puuttui ns. "turboruuvi". Tai todellisen tiukan paikan tullen sitä ei saatu väännettyä auki? Olen tutkaillut myös karsintaturnausten ottelutuloksia ja pähkäillyt samansuuntaisesti.

Loppuuko henkinen vai fyysinen kunto?

Jos voitetaan ensimmäinen jakso ja hävitään seuraavat kaksi jaksoa, niin onko silloin loppunut henkinen vai fyysinen kunto ja kovuus? Siihen en jaksa uskoa, että aivan taitoasioista olisi kyse.

Tasapäisessä ja tiukassa ottelussa ratkaisee pääsääntöisesti se kumman kantti kestää. Kyky aukaista oikeassa paikassa "turboruuvi" on tahdon asia ja myös sitä kovuutta. Kaikki ottelut tällä tasolla ovat tiukkoja tai äärettömän tiukkoja, se on varma.

Tähän tiukan paikan "tahtoon" on jokaisen painijan valmistauduttava harjoittelemalla riittävällä kovuudella. Tähän toivoisin jokaisen suomalaisen painijan kiinnittävän huomiota: kovaa tahtoa ja voittamisen hinkua on myös harjoiteltava! Toisaalta, tämähän on jo monta kertaa aikaisemminkin esiintuotu totuus. Lainaan tähän eräästä mainoksesta: "hereillä, kohta mennään"!

Vaikka Suomella on seuraavissa olympiakisoissa historian pienin painijoukkue, voi se kuitenkin olla tulokseltaan suuri. Olympialaisiin valmentautuminen tähtää Jarkko Ala-Huikun onnistumiseen Pekingissä. Samalla lailla myös Jarkon varamiehen on valmistauduttava ja oltava täysillä mukana. Näissä asioissa Olympiakomitea tukee meitä täysillä. Uskon myös koko painivan Suomen tukevan Jarkkoa valmistautumisessaan ja pönkittävän hänen hyvää tuloskuntoaan. Luotetaan onnistumiseen!

Valmennus- ja koulutusvaliokunnassa emme ole, tätä kirjoittaessani, vielä analysoineet kevään valmistautumisia ja kilpailutuloksia. Siis se mitä yllä kirjoitin ovat omia näkemyksiäni. Oikein tai väärin, varmasti tähänkin on monia mielipiteitä.

Perutuspeiliin katsominen aika-ajoin tiivistää kokemuksia. Viisautta on nyt löytää tulevaisuuden kannalta menestystekijät ja tehdä oikeita ratkaisuja niin valmennuksessa kuin Painiliiton valmennusjärjestelmässäkin.

Poikien, tyttöjen ja junioreiden PM-painit

Kuluvan vuoden poikien, tyttöjen ja junioreiden PM-kilpailut oteltiin Ruotsin Kungsbackassa toukokuun 16. - 18. päivinä. Minusta joukkueemme kaikkineen oli edustavan ryhdikäs ja käyttäytyi mallikelpoisesti. Kotona ja seuroissa tehtyä kasvatus- ja käyttäytymistyön tulosta oli ilo havainnoida.

Yllätyimme hieman puntarissa käynnin jälkeen, koska selvisi, että järjestäjät käyttivät meillä tunnettua ns. "ruotsalaista" -ottelujärjestelmää eikä FILA:n ottelujärjestelmää. Tästä meillä ei ollut etukäteen tietoa tai sitten olimme lukeneet kutsun huolimattomasti. Tämä järjestelmä toi toki jokaiselle vähintäänkin kaksi ottelua. Hyvä näin.

Toinen asia, joka yllätti aluksi, oli varoituksen antaminen pystyjaksossa selkeästi vähemmän aktiiviselle painijalle. Siitä seurasi tietysti piste aktiivisemmalle ottelijalle. Sopeuduimme tähän nopeasti, sillä tämä käytäntö oli voimassa jo viime vuonna. Tähän kannattaa jatkossa kiinnittää huomiota myös kotimaan kisoissa. Suomalaiset painijat saivat näissä kilpailuissa yhteensä viisi varoitusta alkupystyn aikana.

Tytöt pirteinä

Suomalaiset tyttöpainijat ottelivat kilpailuissa pirteästi. Tekninen osaaminen oli useilla suomalaisilla sarjan kärkipainijoiden tasoa ja tällä alueella tyttöpainijamme ovat menneet selkeästi eteenpäin. Kehittämisen paikkaa on eniten mielestäni ottelukovuudessa ja ehkäpä voimapuolella. Nämä karttuvat kyllä vuosien myötä.

Ihastelin etupäässä Julia Haapojan ja Petra Ollin räväkkää ottelutyyliä. Molemmat voittivat ansiokkaasti Pohjoismaiden mestaruuden.

Pojat jäivät tavoitteesta

Viime vuonna Tanskassa olimme kadettien ikäluokan paras maa yhteispisteissä. Nyt jouduimme taipumaan Ruotsin joukkueelle.

Suomalaisista mestaruuden voittivat Oulun Pyrinnön Jani Pajukoski ja Porvoon Weikkojen Egzon Dumani. Jäin kaipaamaan meikäläisten painiin lisää aggressiivisuutta. Siis uskallusta painia räväkästi heti alusta alkaen.

Junioreille neljä mestaruutta

Junioripainijamme ottivat Ruotsissa neljä mestaruutta. Pohjoismaiden mestarit ovat: 50 kg Karvan Ahmadi Vaasan Toverit, 55 kg Niko Ohukainen Oulun Pyrintö, 60 kg Jussi-Pekka Niemistö KOO-VEE ja 84 kg Antti Hakala Alavuden Urheilijat.

Joukkueen taistelijan malja myönnettiin J-P Niemistölle. Hän kukisti armottomassa ja tapahtumarikkaassa finaalissa Ruotsin kokeneen Jesper Karlssonin. J-P:n "turboruuvi" avautui oikealla tavalla ja esimerkillisesti.

Tässä ikäluokassa korostuivat nimenomaan ruotsalaisen, norjalaisten ja tanskalaisten aggressiivisen voimakas käsipaini. Siis sellainen vanhanajan käsien alle pyrkiminen ja "tule kätteni iloksi" -tyyli.



Teksti: Ilpo Seppälä