Kirkkonummen Urheilijat asialla Kotipaineissa koitti junnujen kevään kohokohta
Lauantai 4. huhtikuuta oli jännittävä päivä kirkkonummelaisille painijoille. Kutinaa vatsanpohjissa aiheutti tietysti Vilnan EM-painien suomalaismenestyksen seuraaminen, mutta erityisesti itse kunkin pikkupainijan oma suoritus kevään kohokohdassa, Kirkkonummen Urheilijoiden järjestämissä junioreiden kotikisoissa.
- Minua jännitti alusta alkaen, kun aamulla nousin sängystä. Ja vielä tuossa maton laidallakin jännitti, koska en tiennyt, minkälainen vastustaja tulee kohdalle, 12-vuotias Susanna Soini myönsi.
Susanna Soini (punaisissa tirkoissa) nostaa Aino-Kaisa Kartelan kädet ja syöksyy jalkoihin sälättäen lopulta vastustajansa.
Ylihermoiluksi asti Susannan vire ei kuitenkaan mennyt. Pienen tunnustelun jälkeen hän otti päivän ainoassa ottelussaan ohjat käsiinsä, selätti vastustansa ja pokkasi tyttöjen 45-kiloisten sarjan turnausvoiton Gesterbyn koulun voimistelusaliin kootussa painipyhätössä.
Kaikki tyttöjen väkevän väännön nähneet tajusivat viimeistään sitä katsellessaan, että miehiseksi mielletty paini sopii mainiosti myös tyttöjen lajiksi.
- Enkä se sopii vähän paremmin pojille, mutta sopii se myös tytöille. Erityisesti tällaisille liikunnaniloisille ja poikamaisille tytöille, Susanna itse analysoi.
- En minä ehkä ihan maailmanmestariksi pyri, mutta tällaisena harrastuksena jatkan lajia, Susanna Soini määritteli tavoitteensa.
KirkU:n kisoissa väännettiin lauantai-iltapäivän aikana 110 ottelua, joihin osallistui 113 painijaa 24 seurasta. Suurin osa vierailijoista tuli pääkaupunkiseudulta ja kehyskunnista, mutta mukana oli edustajia myös Turusta, Kotkasta ja jopa Kemistä asti.
Vieraita on tietysti aina mukava saada käymään, mutta Susanna Soinin ja 10-vuotiaiden poikien 37-kiloisten sarjassa painineen Aaro Savonsalmen mukaan kotikisojen parasta antia oli kuitenkin seurata omien otteluiden lomassa toisten Kirkkonummen Urheilijoiden edustajien otteita molskeilla. Oman seuran kisailijoita olikin mukana enemmän kuin vuosiin, 12 tyttöä ja poikaa, vaikka neljä vakiokisailijaa oli sairauden takia sivussa.
Palkintoja jakamassa ammattinyrkkeilijä Amin Asikainen ja seuran puheenjohtaja Kalle Uotinen, edessä Jaakko Kettunen Popiniemen Isku, Aaro Savonsalmi Kirkkonummen Urheilijat ja Sampsa Kotamäki Karkkilan Urheilijat.
Aaron Savonsalmen saldo kotiyleisön silmien alla oli yksi voitto ja yksi tappio.
- Ei sillä niin väliä ole, koska aina ei tarvitse voittaa, hän kiteytti.
Aaron on harjoitellut painia kohta kolme vuotta, mutta hän aikoo jatkaa sinnikästä puurtamistaan vielä pitkään. Hänellä kun on monen vuoden harjoittelun päässä siintävä uran tavoitekin jo kirkkaana mielessään:
- Suomen mestariksi, ainakin!
Monella muullakin KirkU:n kisoissa painineella juniorilla on kovat odotukset tulevista vuosista. Pitkän tien kulkeminen vaatii kuitenkin pitkää pinnaa ja motivoivia elämyksiä.
Ja sitä motivoivaa esimerkkiä todellakin oli tarjolla viimeistään palkintojenjaossa. Seremonioiden vetonaulaksi nimittäin oli kutsuttu yllätysvieras, Kirkkonummen kovanyrkki Amin Asikainen.
Ammattilaisnyrkkeilyn EM-titteliä takaisin itselleen janoava Asikainen valmistautuu parhaillaan Back in business –paluuotteluunsa, mutta tiiviistä treenijaksosta huolimatta hän antoi runsain mitoin aikaansa toisen kamppailulajin nuorille harrastajille. Innokkaimmat Asikaisen ihailijat pyysivät tähden nimikirjoituksen heti pokattuaan pokaalinsa, muut halukkaat saivat omansa juhlallisuuksien päätyttyä.
KirkU sai kisojen järjestelyistä paljon kiitosta muiden seurojen osallistujilta. KirkU:n painijaosto puolestaan kiittää Autopeltikorjaamo Lasse Stellberg Ky:tä ja Maanrakennusliike Göran Hagelberg Oy:tä sekä seuran talkooväkeä, joita ilman kisojen järjestäminen ei olisi onnistunut.