<< Etusivulle

Puheenjohtajan palsta
Välitilinpäätös ja askelmerkit kohti uutta vuosikymmentä

Painivuosi 2009 on edennyt puoleenväliin ja omasta näkökulmastani uskallan puolen vuoden puheenjohtajakauteni jälkeen esittää ensimmäiset rakentavan kriittiset arvioni lajimme tilasta Suomessa sekä erityisesti sen tulevaisuuden kannalta tärkeistä kehitystarpeista ja kehitysmalleista.

Omalta kannaltani relevantti vertailukohta on tilanne kahdenkymmenen vuoden takaa, jolloin itse otin viimeisen kilpailumatsini Soulin olympiakisoissa 1988. Kahdenkymmenen vuoden aikana paljon on muuttunut, mutta monet asiat ovat myös perinteisillä urillaan sekä itse lajissa, että myös sen kehittämisen edellytyksissä ja ulkoisissa haasteissa.

Hyvä analyysi lähtee liikkeelle toimintaympäristöstä, haasteista ja mahdollisuuksista sekä omaa toimintaa ja sen laatua kuvaavista mittareista

Maailma muuttuu ja lajin on muututtava sen mukana. Oli sitten kyse vaikkapa siitä, mikä nykyään sytyttää ja saa nuoren urheilijan alun panostamaan tuhansia arkitunteja ja loputtoman määrän viikonloppuja vääntöön molskilla. Helpommista vaihtoehdoista ei ole nykypäivänä puutetta ja myös vanhempien valintojen valikko on vuosien varrella saanut kokonaan uuden ilmeen.

Paini ja pesäpallo, hiihto ja yleisurheilu tai vaikkapa jalkapallo kesällä ja jääkiekko talvella eivät ole enää välttämättä se ensimmäinen vaihtoehtojen valikko, josta lähdetään liikkeelle.

Samanaikaisesti lajissa kuin lajissa menestyminen kansainvälisillä areenoilla vaatii yhä ammattimaisempaa panostusta ja satsausta valmennukseen. Kilpailu mitaleista on yhä tasaisempaa ja niistä taistellaan ammattimaisella otteella yhä nuoremmissa ja nuoremmissa ikäluokissa. Tämän lisäksi tasapainoilu ja priorisointi valmentautumisen ja urheilu-uran jälkeiseen ammattiin valmistavan koulunkäynnin välillä ei aina ole se maailman yksinkertaisin asia.

Lajivaihtoehtojen kirjo on pirstaloitunut: kansainvälinen menestys vaatii yhä enemmän ja enemmän henkilökohtaista sitoutumista yhä nuoremmalla ja nuoremmalla iällä. Huolehtiminen urheilu-uran jälkeisestä ammatista tekee erityisesti nuoren urheilijan, mutta myös hänen vanhempiensa sekä valmentajien päätökset elämän prioriteeteista entistä vaativimmiksi ja haasteellisemmiksi.

Miten paini on sitten pärjännyt lajina viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana näissä melskeissä?

On tärkeää tehdä ero mielikuvien ja faktojen välillä. Mielikuvat eivät aina edusta totuutta. Lajien välisessä vertailussa mediaseksikkyys ja -kiinnostavuus ei välttämättä aina kerro totuutta siitä, mitä pintakiillon alla todellisuudessa tapahtuu. Sama koskee myös tärkeitä lajin toiminnan määrän ja erityisesti laadun mittareita. Paini on ensisijaisesti urheilua eli kuten nykyaikana sanotaan sporttia. Liikunnan nimikkeen alle se sopii parhaiten vain kuntopainin osalta.

Painin harrastajamäärät ovat viimeisen 20 vuoden aikana pysyneet vakiona, mitataan sitä sitten kilpailulisenssien määrällä tai vaikkapa seurojen ilmoittamien lajin parissa toimivien harrastajien, valmentajien tai seura-aktiivien määrällä. Myös toimivien seurojen lukumäärä on pysynyt vakiona eli noin 100. Valitettavasti hyvin toimivien seurojen lukumäärä on pienempi kuin 20 vuotta sitten. Kansallisen kilpailutoiminnan volyymi tapahtumien määrällä mitaten on jopa kasvanut, mutta painopiste on siirtynyt erityisesti ikäkausipaineihin ja aikaisempaa nuorempien harrastajien kilpailutoimintaan.

Mutta myös muutoksia viimeisen 20 vuoden aikana on tapahtunut. Edustusjoukkueestamme viimeisimmissä EM-kisoissa Vilnassa kuusi painijaa kahdeksasta tuli Etelä-Pohjanmaalta. nuorten PM-kilpailuissa poikien 30 suomalaisedustajasta 15 tuli pääkaupunkiseudulta sekä Uudeltamaalta ja 5 Etelä-Pohjanmaalta. Tytöissä puolet Suomen edustajista tuli Etelä-Pohjanmaalta.

Kilpailulisensseissä 16-vuotiaiden ja sitä vanhempien painijoiden määrä on lähes puoliintunut. Alle 17-vuotiaiden SM-kisojen osanottajamäärät ovat pysyneet suurin piirtein vakiona, mutta sitä vanhempien painijoiden SM-kisojen osanottajamäärät ovat lähes puoliintuneet. Kansallisen tason, edustusmiehistöä haastavia yli 20-vuotiaita painijoita on surullisen vähän ja pääsääntöisesti kisa edustuspaikasta käydään vain muutaman painijan välillä niin, että usein nuoret haastajat ovat merkittävin osa tästä joukosta.

Muutoksia on tapahtunut myös kansainvälisellä rintamalla

Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena arvokisojen huippumaiden lukumäärä sekä EM- että MM-tasolla on moninkertaistunut, mutta taso on myös tasoittunut. Silti Venäjän menestys maiden joukossa on pysynyt MM-tasolla lähes Neuvostoliiton tasolla sekä vapaapainissa, että kreikkalais-roomalaisessa. EM-tasolla, kummassakin painimuodossa itäinen Eurooppa hallitsee yhä vahvemmin.

Yhdysvaltojen kansainvälinen tulos on viime vuosina vapaapainissa kärsinyt merkittäviä kolhuja. Tämä siitä huolimatta, että lajilla on Yhdysvalloissa lajien välisessä vertailussa edelleen kuudenneksi (6) eniten harrastajia, Vain koripallo, amerikkalainen jalkapallo ja pesäpallo sekä kaksi muuta yksilölajia pystyvät esittämään suurempia harrastajamääriä. Pelkästään lukiotasolla rekisteröityjä 15-18-vuotiaita koulupainin harrastajia on 250 000. Yliopistojen kansalliset mestaruuskisat keräävät myös nykyään kuuteen tapahtumaan yhteensä lähes 100 000 katsojaa. Myös yliopistovalmentajat saavat oman osansa määrän tuomista eduista. Vapaapainin vuoden 2004 yhdysvaltalainen olympiavoittaja Cal Sanderson allekirjoitti juuri viisivuotisen ja 3 miljoonan dollarin valmentajasopimuksen Pennsylvania State -yliopiston kanssa.

Vahvasta koulujen ja yliopistojen ympärille organisoituneesta vapaapainista huolimatta kansainvälinen tulos ei viime vuosina ole ollut aikaisempien vuosikymmenten luokkaa. Kreikkalais-roomalaisen painin rooli Yhdysvaltojen kansallisella tasolla on marginaalinen, mutta kansainvälisellä tasolla kreikkalais-roomalainen paini on USA:ssa vauhdilla ottanut kiinni vapaapainin mitalilukuja.

Tämä ei riitä: "So what.., keskitymme omaan suoritukseemme”

Joku voisi yllä kuvatun analyysin jälkeen todeta, että "So what.., keskitymme omaan suoritukseemme suomalaisina painin kehittäjinä ja katsotaan mihin se riittää". .

Välttämättä tämä asenne "Me ollahan meiltä ja muut on Meirän grannista" johda aina parhaaseen tulokseen. Asioiden muuttaminen ja kehittäminen lähtee liikkeelle tosiasioiden tunnistamisesta ja jopa niiden tunnustamisesta oli sitten kyse omasta toiminnasta ja sen tuloksellisuudesta tai siitä mitä maailmalla tapahtuu ja miten se meihin vaikuttaa ja on jo vaikuttanut.

Itse uskon, että suomalaisen painin tulevaisuuden hyvät tulokset eivät voi perustua pelkästään volyymiin ja määrän lisäämiseen. Tulevaisuuden mitalit voitetaan panostuksena laatuun valmennus- ja kilpailutoiminnassa sekä huippu-urheilun kansainvälisten onnistumisten luomaan vetovoimaan ja kannustavuuteen. Mitalit kansainvälisiltä areenoilla tuovat mukanaan positiivistä näkyvyyttä ja taloudellista tukea sekä innokkaita tavoitehakuisia harrastajia. Syntyy perusta, josta laadukkaalla kotiharjoittelulla ja "särmät terävöittävällä" maajoukkueharjoittelulla "hyvä nykäistä" sen sijaan, että muutaman vuoden kuluttua toteamme, että "tyhjästä on häjy nyhjästä".

Maajoukkueleirityksellä ja harjoituskeskittymillä on erittäin tärkeä rooli yli 15-vuotiaiden harjoittelussa. Painijaksi kasvetaan painimalla ja hyvät kovaa harjoittelevat harjoitusvastustajat sekä leirityksessä, että kotiharjoittelussa ovat elintärkeä apu matkalla kohti mitaleja. Kansainvälisen tason harjoitusvastustajia ei aina kotiseurasta löydy ja siksi jopa samasta edustuspaikasta kisaavien painijoiden yhteistyö kotiharjoittelussa ja maajoukkueleirityksessä Suomen harrastajamäärillä on elintärkeää. Edustuspaikasta sparraava haastaja on lopulta myös edustuspaikan voittaneen painijan oma etu.

Ilman yhteisesti hyväksyttyjä kehittämisen tavoitteita ja tavoitteiden priorisointia sekä erityisesti yhteistä yllä kuvattua reittiä menestyksen oravanpyörää vauhdittaen ja selkeitä ko. vauhtia mittaavia kriteereitä lajin kehittäminen jää päämäärättömäksi hapuiluksi.

Vahvista ja hyödynnä sitä, missä olet kisassa vahvimmillasi ja eliminoi heikkoutesi

Suomalaisella painilla on vahva perinteet ja kansainvälistä menestystä tukeva huippu-urheilupainotteinen kulttuuri. Vanha viisaus "vahvista ja hyödynnä sitä, missä olet kisassa vahvimmillasi ja eliminoi heikkoutesi" pätee myös lajimme kehittämisessä, kunhan vahvat menneisyyden perinteet ja toimintatavat eivät sokaise tulevaisuuden haasteiden ja mahdollisuuksien tunnistamista sekä niihin vastaamista ja hyödyntämistä.

Intohimoa ja intoa lajin parista riittää varmasti aina olympiamitaleihin saakka, kunhan se kanavoidaan oikein ja oikeisiin asioihin.

Lajin voittamisen kulttuuri ja nöyryys oppia uutta on kunnossa kunhan "vain vaatimattomuutemme riittävästi ylittää oman erinomaisuutemme".

Painiliitto käynnistää kehittämishankkeen

Suomen Painiliitto käynnistää yhdessä Suomen Olympiakomitean, Kilpa- ja Huippu-urheilun Kehittämiskeskuksen KIHU:n sekä Kuortaneen Urheiluopiston Valmennuskeskuksen kanssa painin huippu-urheilun kehityshankeen. Kyseisen hankkeen ydinryhmäksi kerätään 12 - 14 suomalaisen painin asiantuntijaa ja vaikuttajaa ottamaan kantaa ja määrittelemään kehittämisen suuntaviivat uudelle vuosikymmenelle.

Tavoitteena hankkeella on tunnistaa ja määritellä painin kriittiset menestystekijät ensi vuosikymmenellä sekä sopia menettelytavoista ja toimintamalleista niin, että yhteistyö eri tahojen kesken on mahdollisimman jouhevaa...lopputuloksena järjestelmä, joka tuottaa suomalaisia olympiamitalisteja .... myös tulevaisuudessa..

Kova tavoite, mutta ilman haastavia haaveita, upeita unelmia ja ennen kaikkea selkeitä tavoitteita ja päämäärähakuista työtä on turha odottaa tuloksia.



Jukka Rauhala, puheenjohtaja