Järvenpäähän lasten ja nuorten seuratoiminnan kehittämistukea Keski-Uudenmaalaisen seuran tavoitteena Nuori Suomi - sinetti Urheiluseuroille jaettavaa lasten ja nuorten seuratoiminnan kehittämistukea myönnettiin tänä vuonna 412 hankkeelle yhteensä 450 000 euroa. Kaikkiaan tukea haki yhteensä 1120 hanketta. Syksyisin jaossa olevan urheiluseurojen kehittämistuen tavoitteena on kehittää seuratoimintoja niin, että mahdollisimman moni lapsi ja nuori voisi kokea olevansa tärkeä ja nauttia liikkumisesta urheiluseurassa. Vuosien saatossa tämän taloudellisen tuen piirin ovat päässeet myös useat painiseurat. Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n 10.12.2007 järjestämässä tilaisuudessa Suomen Painiliiton suosittelema lasten liikunnan kehittämistukea ja siihen liittyvä diploomi annettiin Järvenpään Voimailijoille. Järvenpääläiset saivat toimintaansa Nuori Suomi ry:n koordinoimaa ja Opetusministeriön liikuntayksikön myöntämää seuratoiminnan kehittämistukea 1500 euroa. Myönnetty kehittämistuki on kokonaisuudessaan Veikkauksen tuottoa. Järvenpääläiset tavoittelevat Sinettiseuran statusta Järvenpään Voimailijat on hallituksensa päätöksellä lähtenyt tavoittelemaan Nuori Suomi Sinettiseuran statusta. Ensimmäinen osa projektia toteutettiin anomalla ja saamalla Nuoren Suomen Spurttisäkki tuki ja käymällä sen tiimoilta kerhokapteenikurssi. Tämän myötä Järvenpään Voimailijat saivat oikeuden käyttää Nuoren Suomen löydä liikunta tunnusta. Toinen osa projektista käynnistettiin anomalla lasten liikunnan kehittämistukea ja tuen saannin myötä tullaan yhdessä Suomen Painiliiton koulutussihteeri Janne Koivulan kanssa aloittamaan projekti, minkä tavoitteena on saavuttaa lasten ja nuorten seuratoiminnan laatumerkki, Nuori Suomi –sinetti.
Kuva 10.12. tilaisuudesta, oikealta Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n varapuheenjohtaja Helena Tikkanen ja Järvenpään Voimailijoiden edustajat Kari Matilainen ja Tero Luostarinen (kuva Kaj-Erik Fohlin) Lisätietoja Nuori Suomi ry, Eija Alaja puh. (09) 3481 2536 ja 0400 617531 Suomen Painiliitto ry, Janne Koivula (09) 3481 2394 Järvenpään Voimailijat, Tero Luostarinen 044 9065222 ja Kari Matilainen 0400 454000 |
|||
| © 2007 Suomen Painiliitto ry |