VARUSMIESPALVELUS PUOLUSTUSVOIMIEN URHEILUKOULUSSA LAHDESSA Urheilukoulu on tarkoitettu motivoituneille lupaaville urheilijoille (ml naiset). Se tarjoaa hyvät harjoitteluolosuhteet sekä riittävän ajan ja valmennuksen nousujohteista harjoittelua varten varusmiespalveluksen ohessa. Urheilukoulu on luonnollinen jatke urheilulukioista, -ammattioppilaitoksista ja -akatemioista valmistuville nuorille. Lajit Urheilukouluun voivat hakea kaikkien niiden lajien urheilijat, joissa järjestetään Olympiakilpailut tai viralliset MM-kilpailut. Vuodesta 1979 Urheilukoulussa on palvellut 4554 urheilijaa 54 eri lajista. Muita tietoja Palvelusajan pituus on pääsääntöisesti 12 kuukautta, jonka jälkeen valmistutaan tiedustelualiupseereiksi tai -upseereiksi. Reserviupseerikurssi suoritetaan myös Urheilukoulussa. Nykyisin myös 6 kuukauden miehistökoulutus on mahdollista (max 30 % saapumiserän vahvuudesta). Sille voivat hakeutua mm. Olympiakomitean tukiurheilijat, ulkomailla pelaavat/kilpailevat ammattiurheilijat, esiammattilasisopimuksen tehneet urheilijat sekä joukkuelajien urheilijat, jotka ovat edellisellä kaudella pelanneet vähintään 1/3 miesten ylimmän sarjatason peleistä. Valmennusaika Urheilukoulussa on ohjattuun valmennukseen varattu aikaa päivittäin 2-8 tuntia (yleensä noin 10-25 h/vko). Harjoitteluun on lisäksi käytettävissä lähes kaikki illat ja viikonloput. Urheilukoulu tarjoaa seitsemän leiriviikkoa valmentautumiseen varuskunnassa ja urheiluopistoilla Valmentajat Urheilukoulussa on yli 20 eri lajien valmentajaa, joista suurin osa on suorittanut liikunnanohjaaja- tai ammattivalmentajatutkinnon. Valmentajatukea saadaan tarvittaessa myös eri lajiliittoilta sekä voidaan käyttää siviilivalmentajia. Harjoitusolosuhteet Hennalan varuskunnasta, Lahden kaupungista ja läheisistä valmennuskeskuksista (Vierumäki, Pajulahti) löytyvät harjoituspaikat lähes joka lajiin. Hakeutuminen Kesäkuun 2008 saapumiserään hakevien talvilajien urheilijoiden (mm. hiihtolajit, jääkiekko, lentopallo, koripallo, salibandy, paini, judo) on jätettävä hakemuksensa 1.3.2008 mennessä. Erillisiä hakulomakkeita erikoisjoukkoihin saa sotilasläänien esikunnista ja Urheilukoululta (www.mil.fi/varusmies/hakemukset tai www.urheilukouluntuki.fi). Valinnoissa kiinnitetään huomiota mm. urheilutuloksiin, lajiliittojen lausuntoihin sekä psykologisten testien tuloksiin. Tiedustelut Urheilukoulu (03) 181 46 352 / valmennuspäällikkö 0400 - 456 923 Jari Karinkanta jari.karinkanta@mil.fi Osoite Urheilukoulu, PL 5, 15701 Lahti urhk@hamr.mil.fi |
|||
| © 2007 Suomen Painiliitto ry |