Tuija Hermansson motivoi joukot toimimaan
Nainen kipinöi seuran ja Vantaa Painicupin johtajana
Tuija Hermansson on helsinkiläinen talouspäällikkö, jonka harrastuksiin kuuluu paini, ei kuitenkaan molskilla, vaan sen laidalla. Tuija on Ylä-Tikkurilan Kipinä ry:n puheenjohtaja ja monivuotinen johtokunnan jäsen.
Tuija kuuluu niihin hyvin harvoihin suomalaisnaisiin, jotka ovat koskaan toimineet kamppailuseuran puheenjohtajana, ja tässä pestissä hän urakoi nyt toista vuotta.
Tuijalla on sormet pelissä monessa muussakin asiassa, esimerkiksi Vantaa Painicupin järjestelyissä. Tässä työryhmässä on toiminut peräti 15 vuotta, joista viimeiset kolme kilpailuiden johtajana. Tuijan luotsaamana Vantaa Painicupista on muodostunut Suomen suurin ja tasokkain kansainvälinen kilpailu.
Miten alun perin päädyit painin pariin?
Kaikki alkoi Vantaa Painicupista, silloisista Elanto-paineista vuonna 1989 tai 1990. Isäni Matti Ranta vei Jani poikani katsomaan kilpailuja, joista Jani tuli kotiin ja ilmoitti, että nyt hän aloittaa painin. Ja nyt Jani kuuluu maamme edustuspainijoiden rinkiin.
Mitä kuuluu nyt lähes kuukausi kilpailuiden jälkeen?
Kiitos, hyvää kuuluu, lähinnä työ- ja joulukiireitä. Valmistelen töissä tilinpäätöstä ja kotona perheelle joulua. Pientä jälkityötä on vielä painicupista, mutta ei mitään suurempaa.
Jos kilpailut olisivat heitto, antaisitko tämän vuoden kilpailuille yhden, kolme vai viisi pistettä?
Talkoolaiset tekivät ehdottomasti viiden pisteen laajakaarisen. Lähes jokainen heistä paiski viikonlopunaikana noin 40 h työtä mikroruoka palkalla ja rakkaudesta lajiin. Muulle kokonaisuudelle annan kolme pistettä syystä, että aina löytyy parannettavaa. Se ei välttämättä näy ulos, mutta itse huomaamme sen ja pyrimme jatkossa parempaan. Aina eivät ”viat” ole edes itsestä kiinni, mutta niistäkin otetaan opiksi.
Milloin aloititte järjestelyt?
Järjestelyt alkoivat jo toukokuussa ensimmäisellä kokouksella.
Mikä on vaativinta Vantaa Painicupin järjestelyissä?
Vaativinta on ulkomaalaisten joukkueiden koordinointi. Joukkueita tulee eri maanosista ja erilaisista kulttuureista, joissa on hyvin vaihtelevia toimintatapoja esimerkiksi ilmoittautumisten ja saapumisten suhteen.
Osaatko sanoa, montako tuntia viimeisellä viikolla käytät vapaa-aikaasi kisoihin?
Viimeisellä viikolla käytin maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona 5 tuntia per päivä ja loppuviikon 15 h per päivä, joten kokonaisuudessaan tunteja kertyi tiivistetysti parin normaalin työviikon verran.
Näin isojen kilpailuiden järjestely on todellista vääntöä. Onko koskaan tullut mieleen iskeä ”trikoita naulaan”?
Joskus on tullut mieleen repiä ne, mutta ei koskaan iskeä naulaan.
Millaisten ongelmien kanssa painitte ennen kisoja?
Aikaisempaan viitaten suurimmat ongelmat aiheutuvat siitä, että ulkomaalainen joukkue on tehnyt ennakkoilmoittautumisen, mutta emme saa heiltä tarkkaa tietoa painijoiden määristä, saapumisajoista jne. Tämä puolestaan aiheuttaa ongelmia mm. majoitusten ja aikataulujen suunnittelussa.
Kisojen aikana?
Kilpailu on niin hyvin suunniteltu ja rakennettu, että kilpailuiden aikana ei varsinaisia ongelmia tule. Ainahan on jotain pientä juttua, mutta ne eivät ole varsinaisia ongelmia, ja ovat helposti hoidettavissa.
Kisojen jälkeen?
Jälkikäteen ongelmana ovat lähinnä kovettumat jalkapohjissa, puutuneet pohkeet ja silmäpussit…
Painija hioo liikkeitä tuhansien toistojen kautta. Sinullakin on toistoja näistä järjestelyistä jo runsaasti? Vieläkö löytyy hiottavaa?
AINA löytyy hiottavaa. Vuosittaisessa palautepalaverissa käymme kilpailut läpi, ja pyrimme parantamaan asiat, joiden huomaamme kaipaavan hiontaa. Aina ne eivät ole meistä johtuvia, vaan kyseessä saattaa olla vaikkapa painisääntöjen muutos.
Onko vuosien varrella sattunut jotain todella ikimuistoista?
Pari asiaa tulee heti mieleen. Alexandr Karelin oli kilpailuissa painimassa. Ari Härkänen oli valittu saamaan stipendi ja pyysimme Karelinin kantamaan Arin olkapäillään stipendiä noutamaan. Vaikka Ari oli silloin ja aikuinen mies, hän näytti valtavan Karelinin hartioilla aivan pikkupojalta.
Toinen monista unohtumattomista hetkistä on Marko Asellin ja kuubalaisen Filiberto Ascuyin ottelu, joka oli Ateenan olympiafinaalin uusinta. Tämän ottelun kuitenkin voitti Marko ja kuubalainen raivostui niin, että mm. potki mainoksia matolta poistuessaan. Ottelu oli kuitenkin jännittävä ja hieno.
Mitä koet itse saaneesi näiltä vuosilta, joina olet ollut mukana järjestelyissä?
Olen saanut ammattitaitoa, jota en varsinaisessa työssäni saa, sillä siihen ei kuulu tapahtumien järjestäminen. Olen oppinut monien muiden asioiden lisäksi mm. miten motivoidaan, neuvotellaan, pidetään yhteyttä eri tahoihin jne. Lisäksi olen saanut valtavasti uusia ystäviä ja tuttavia.
Millaista palautetta sait tämän vuoden kilpailuista?
Tänä vuonna saimme erittäin hyvä palautetta aina FILA:n valvojaa myöten, joka kehui kilpailuja ja järjestelyitämme. Kilpailut sujuivat poikkeuksellisen hyvin ja sen huomasivat niin talkooporukka, painijat kuin yleisökin.
Millaisia terveisiä/vinkkejä haluat lähettää painikilpailuiden järjestäjille?
Minä suosittelen yhteydenpitoa kokemusten vaihdon, tietojen jakamisen ja avoimen palautteen muodossa. Teemme työtä saman lajin parissa, joten ei kannata pitää toisiamme kilpailijoina, vaan lajin valopilkkuina maailmalle. Vantaa Painicupin järjestelyissä ei ainakaan ole mitään salaisuuksia, ja meihin voi ottaa yhteyttä.
Tenttaajana
Mari Mäkinen
040 5228228
mcinen@kolumbus.fi