27.6. – 1.7.2008 Urheiluopisto Kisakeskus Pohja CSIT-painit, paini- ja perheleirit ja koulutustoimintaa
Suomi paras maa CSIT:n mestaruuspaineissa
Kansainvälisen Työväen Urheiluliiton CSIT:n mestaruuspainit oteltiin juhannuksen jälkeen Urheiluopisto Kisakeskuksessa, Pohjan kunnassa. Kesäinen kotimaamme näytti ulkomaalaisille vieraille parhaat puolensa säidenkin muodossa ja kaunis etelä-suomalainen maalaismaisema olikin muiden maiden joukkueille lähes eksotiikkaa.
Kansainvälinen Työväen Urheiluliitto, lyhenteeltään CSIT perustettiin Belgiassa vuonna 1913 ja siihen kuuluu nykypäivänä 36 jäsenjärjestöä 32 maassa. Suomea CSIT:ssä edustaa Suomen Työväen Urheiluliitto TUL. CSIT:n johtoportaassa Suomi on myös hyvin edustettuna, sillä koko järjestön puheenjohtajana toimii jyväskyläläinen Kalevi Olin ja painin teknisen komission presidenttinä painiväen hyvin tuntema, varkautelainen Hannu Kiminkinen. Kiminkisen edeltäjänä tässä tehtävässä oli usean vuoden ajan Juha Virtanen. Komission sihteeri on eteläisen veljeskansamme Viron edustaja Mati Liim.
Kisakeskukseen saapui CSIT:n mestaruuksista kilvoittelemaan viiden maan joukkueet. Suomen TUL näytti isännän otteet myös painimatolla ja vei suurimmalla joukkueella yhteispisteiden voiton. Suomen joukkueen parhaaksi valittiin Korson Vedon Tuomas Tarino, joka nappasi sarjavoiton juniorien kovatasoisesta sarjasta 84 kg. Joukkueista hopealle ylti Venäjän vahva Rossia. Venäläiset eivät odotetusti kovin montaa ottelua kisoissa hävinneet. Heidän parhaaksi painijaksi valittiin juniorien sarjaa 60 kg hallinnut Alirza Guseynov. Kolmannelle sijalle joukkuekisassa virolainen Eestin Maaurheiluliitto Jõud. Jõudin paras painija oli juniorien raskaan sarjan valtias Madis Sihimets.
Neljänneksi paras joukkue tuli myös Virosta. Eestin Kalevin parhaaksi nostettiin Hardo Toots, joka voitti heittoherkällä painillaan juniorien sarjan 74 kg. Ranskalaisen FSGT:n joukkueesta esiin nousi parhaana painijana Hardo Tootsia vastaan hyvän kultaottelun otellut Mathieu Bayle.
Kuvassa CSIT-paineissa parhaina palkitut Ranskan Mathieu Bayle, Suomen Tuomas Tarino, Venäjän Alirza Guseynov, Kalevin Hardo Toots ja Jõudin Madis Sihimets. (kuva Pertti Karppinen).
Kisojen jälkeen Kisakeskus ei suinkaan vaiennut,
vaan jatkui kansainvälisellä painileirillä. Tällä TUL:n perinteisellä ja 1993 jälkeen vuoden kaikille avoimeksi muodostuneella kesäleirillä on jo yli 50 vuoden perinteet. Ryhmiä oli kaikenikäisille- ja tasoisille. Mukana oli mm. Juha Virtasen luotsaama alle 20-vuotisten Suomen maajoukkue viimeistelemässä kuntoaan kesän arvokisoihin. Myös Viron maajoukkueen päävalmentaja Henn Põlluste oli tuonut leirille heinäkuun arvokisoja varten viimeistelemään kovatasoisen nuorten maajoukkueen, näistä leiriläisistä Ardo Arusaar ja Madis Sihimets nappasivat heinäkuun EM-paineissa yllättäen junioreiden EM-pronssimitalit.
Pienimmille painijoille harjoituksia ja oheistoimintaa olivat vetämässä mm. Kimmo Itvola, Terho Kettunen, Veijo Vesterinen, Urho Manninen, allekirjoittanut Harri Vallin. Painileirillä oli Jukka Viitasen johdolla edustajia myös Ruotsin Haaparannasta.
Oheistoimintana olleen lasten ja aikuisten yhteisen perheleirin toiminnasta vastasi Ylä-Tikkurilan Kipinän Mari Mäkinen. Leirin ohjelmaan liittyi myös ottelujärjestäjäkoulutusta, sitä toteutti kemiläinen Tuomo Kallijärvi.
Leiri päättyi tiistaina aamulla järjestettyihin Sprintti-painin avoimiin kansainväliseen TUL:n mestaruuskilpailuhin.