27. – 31.7.2008 Istanbul Turkki
Junioreiden kreikkalais-roomalaisen painin MM-kilpailut

Kaasinen ja Lalli viidensiä

Suomen joukkueen tavoite ei aivan täyttynyt junioreiden MM-kilpailuissa, sillä niin Helsingin Tarmon Sasu Kaasinen kuin Turun Voimamiesten Taisto Lallikin hävisivät omat pronssiottelunsa. Lisäksi ennalta vahvimmiksi valttikorteiksi odotetut Timo Kallio ja Tuomas Tarino sijoittuivat sarjoissaan 10 heikommalle puolelle. Tarino oli 14. ja Kallio 13. Pienenä lohtuna voi mainita, että Suomi oli maiden välisissä pisteissä jaetulla 12. tilalla 49 maan joukossa. Toisena tekijä voi mainita sen, että koko joukkue Kalliota lukuun ottamatta pääsee vielä ensi vuonna samoihin kilpailuihin… osa kaksikin vuotta!

Sasun kilpailut alkoivat selvällä voitolla jo parin viikon takaa EM-kilpailussa vastassa olleesta israelilaisesta. Kaasisen rullit olivat liikaa israelilaiselle.Toisessa ottelussa Sasu taisteli kolme jaksoisen ottelun itselleen uzbekistanilaisesta kahden viimeisen erän aikana. Ensimmäisen jakson voitti kaveri arvonnan avulla.Toinen ja kolmas oli tiukkaa taistelua, joissa Sasu oli kuitenkin koko ajan johdossa. Kolmannessa ottelussa Kaasinen osoitti kylmää ratkaisukykyä rullaamalla viimeisessä erässä edellisessä erässä hyvin matosta puolustanutta moldovalaista. Finaaliin pääsystä Sasulle vastaa tuli Serbian kahden viikon takainen junioreiden Euroopan mestari Aleksander Maksimovic. Ottelu oli kaksijakoinen, alussa Sasulta aivan loistava taistelu ja 4-3 jaksovoitto, mutta toisella jaksolla totaalinen nukahtaminen pystyjakson viimeisellä 10 sekunnilla. Kaveri sai kiinni ja lopetti erän kolmeen kravattiin. Kolmannessa erässä kumpikaan ei saanut mitään, mutta Serbi voitti arvonnan ja meni finaaliin. Pronssiottelu venäläistä vastaan ratkesi aivan liian helposti. Kaverin juntta ja ylösnousut olivat vielä tänä vuonna liikaa!



96 kilon ”mörssärimme” Taisto Lalli paini ennakkoluulottomasti. Ensimmäisessä ottelussa Taisto oli hallitsevampi osapuoli Jenkkiä vastaan niin pystyssä kuin matossa. Pistesuoritukset jäivät kuitenkin molemmilta tekemättä ja kaveri voitti jakson arvalla. Onneksi arpa suosi Taistoa toisessa jaksossa ja jakso hoitui siten. Tämä ottelu oli hyvä esimerkki siitä, miten heikompikin painija olisi paremmalla arvalla voinut voittaa ottelun. Jenkillä ei ollut mitään muuta kuin se, että odotetaan arpaa. Lalli kuitenkin ratkaisi hienolla takavyöllä lopullisesti kaverin pyristelyt kolmannessa erässä. Toisessa ottelussa ensimmäinen jaksovoitto tuli arvonnalla ja toinen nostorullilla. Loppuotteluun pääsykään ei ollut myöskään tässä sarjassa suomalaiselta kaukana. Iranilaisella oli arpaonnea ja toisella jaksolla Taisto nukahti rullin puolustuksessa. Nimenomaan nukahti, sillä painotimme Taselle ennen ottelua sitä, että kaveri rullaa vain vasemmalle!

Muiden joukkueen osalta ei aivan päästy tavoitteeseen. Varsinkin ennalta vahvimmat valttikorttimme pilasivat turnauksensa selkeisiin taktisiin kömmähdyksiin. Tosin tämä kuvaa hyvin sitä asiaa, että ennen kilpailuja ei kukaan nykysäänöillä ole varma mitalimies.

Tuomas Tarino antoi viime sekunneilla kaverille voittoon oikeuttaneen nostopinnan liikkumalla maton reunalla maton keskustaan päin, vaikka olisi voinut ”liikkua” matolta ulos. Tuomas on varmasti tämän sarjan ehdotonta kärkeä, mutta nyt kävi vähän köpelösti. Tulos ei ollut vielä hyvä. Kuitenkin pitää muistaa Tarinon pitkä vammautumisjakso, joka varmasti vielä painoi muuten loistavassa kunnossa olevaa kaveria.



Kallion Timo haksahti ukrainalaisen matosta ylösnousuihin. Kaveri tuli todella vahvasti matosta ylös ja Timpan lyhyt preppaus kaverin tekemisistä ei vielä onnistunut. Kyseinen ukrainalainen oli junioreiden EM-finaalissa, mutta hävisi sen Romanian Papille. Papp käytti aseena kaverin ylöstuloon juuri nopeaa vaihtamista junttaotteesta kravattiin. Timppa ei sitä ottelussa saanut toimimaan. Kallion ottelut kilpailuissa päättyivät, sillä venäläinen käytti samaa asetta molemmilla mattovuoroilla ukrainalaista vastaan kuin Papp.

Pienimpien sarjojen miehet painivat mielestäni lupauksia antavasti. Molemmat voittivat ensimmäiset ottelunsa. Varsinkin Jussi-Pekka Niemistön voitto Ruotsin nuorten arvokisamitalistista ja miesten edustajasta Wolfgangista oli todellinen taktiikka ja tahto-voitto. Ohukaisen Niko voitti kroatialaisen ja otti sarjavoittajaltakin juntalla muutaman pinnan. Tosin vielä molemmilla on ottelukovuudessa ja taktisessa puolessa oppimista.



Kisassa valmentajana oli Juha Virtanen ja tuomarina toimi kajaanilainen Stevo Petrovic.

terveisin
Juha Virtanen

Ps. Kiitos Tarinon Akille loistavasta valmennusavusta!

Suomalaisten ottelutulokset verkkolehden tulososiossa, klikkaa tästä.