<< Etusivulle


Taisto Lalli selvä ykkönen
Painin 2009 Suomi Cupin parhaat järjestyksessä

Turun Voimamiesten Taisto Lalli voitti 43 pisteellä selvästi miesten kreikkalais-roomalaisen painin ensimmäisen Suomi Cupin. Lallin 2009 meriitteinä on myös junioreiden EM- ja MM-painien pronssitilat. Cupissa kakkoseksi väänsi 31 pisteen turvin Alavuden Urheilijoiden Antti Hakala. Alkuvuodesta pitkään johdossa olleen Jyvässeudun Paini-Ässien Ville Pasasen oli lopulta tyydyttävä kolmanteen tilaan.

Ilmajoen Kisailijoiden painijat keräsivät Suomi Cupissa eniten pisteitä, kakkonen oli Lallin johdolla Turun Voimamiehet ja Tampereen Kooveen painijat kasasivat kolmanneksi eniten pisteitä. Kreikkalais-roomalaisen painin ensimmäisessä Suomi Cupissa pisteitä saalisti kaikkian 132 painijaa, seuroja mukana oli 53.

2009 kokeilun alaisena olleen Suomi Cupin tavoitteena on ollut aikuisikäisten painijoiden kilpailutoiminnan uudistaminen ja vahvistaminen. Kisakokonaisuudessa oli mukana 12 kilpailutapahtumaa.

Painiliiiton hallitus on päättänyt, että Suomi Cupia tullaan jatkamaan myös v. 2010. Asiaa valmisteleva työryhmä tulee tarkentamaan joulukuun aikana tulevaa pistejakoa ja vahvistaa kisakalenterin, mihin on tulossa näillä näkymin kymmenkunta kisatapahtumaa.

2010 ensimmäinen osakisa tulee olemaan tammikuussa Kouvolassa järjestettävä XXXI Herman Kare painiturnaus, minkä avajaisissa palkitaan rahapalkinnoin v. 2009 cupissa menestyneet painijat.

Liitteet: henkilö ja seurakohtaiset pisteet

Suomen Painiliitto ry
Hannu Kiminkinen, tiedotuspäällikkö
0500 279926
hannu.kiminkinen@co.inet.fi
www.painiliitto.net