Rasinperän muistolokeroista Paavo ja Heikki Sepposen sutkaisuja
Vanhempi painisukupolvi muistaa hyvin alavutelaissyntyiset painijaveljekset Heikki ja Paavo Sepposen. Paavo, joka muutti isännäksi Nurmoon, jaksoi muistuttaa usein, että P= parempi, H= huonompi.
Paavo oli urheilussa veljeään saavutuksiltaan toki menestyksekkäämpi: hän oli Lontoon kisoissa 1948 vapaapainin sarjan 79 kg viitonen, Helsinki 1952 ei mennyt ihan yhtä hyvin, hän karsiutui sarjan 87 kg alkukierrosten jälkeen. Suomen mestaruuksia hänelle kertyi ainakin kuusi. Myös velimies Heikki oli kerran maamme paras, sarja oli 87 kg. Heikki suhtautui naureskellen niihin nuoremman veljensä puheisiin. Molemmat olivat tosi vahvoja eteläpohjalaismiehiä!
Ja ne Paavon jutut! Aina kun nähtiin, tuli jotakin uutta. Taisi olla 1980- luvun loppupäätä, kun Kuortaneella tapasivat painiveteraanit jokavuotisilla päivillään. Erkki Penttilä tuli paikalle vasta kun toinen kokouspäivä oli käynnistymässä.
- Erkki, olet vähän myöhässä, sanoin. Kaikki ottelut on jo voitettu, niin olen täällä jutuista kuullut. Kukaan ei muistanut hävinneensä ainuttakaan ottelua, joten sinulle lankesi hävinneen osa. Valitan!
- Ensi vuonna olen paikalla ensimmäisten joukossa, vakuutteli tämä pronssimiehemme Melbournesta.
Seuraavan kerran tapasin sekä Erkin, Paavon että Jaskarin Taunon Nurmossa, jossa painittiin Kalle Anttila turnausta.
-Olette te painijat aika poikia! Kerroin mitä olin Kuortaneella kuullut. ”Kukaan paikalla olleista ei ollut hävinnyt yhtään ottelua! Kauheita itsensä kehujia olette koko painiporukka!”
- Kyllä soot Kosti ymmärtäny asian nyt aivan väärin, sanoi Paavo lempeästi.
- Kattos ny, se on niin notta me painijat kehumma aina maharollisimman paljon toisiamma, opasti mestari katsellessamme maton tapahtumia. Ja sitten tuli selitysosa, niin kuin Vähä Katekismuksessakin, eli ”mitä se on”.
- Katsos nyt, kerran oli Tampereella painit, jossa minun sarjassani oli mukana loistava ruotsalainen nuorukainen, nopea, vahva, taitava. Enpä ollut juuri häntä parempaa vastaantulijaa kohdannut, kerta kaikkiaan mahtava ottelija.
- No, miten sinun siinä kävi?
- Panin sen selijällensä siinä kolmen minuutin paikkeella, muisteli Paavo. Siinäs nyt näet, me aina kehumma vastustajiamma, emme ittiämmä. Tuloksetkin muistamma aina hyvin rehellisesti.